Prätkäprojekti

Sen siitä saa kun motoristin kelkkaan (tai satulaan) eksyy. Minulle vakuutettiin jo syksyllä, että keväästä lähtien on sitten uusi harrastus joukon jatkona. Sain kypärän joululahjaksi ja aiemmin keväällä hankittiin ajopuku sekä muuta tarviketta.

Itse pyörää silmäiltiin pitkin kevättä nettimoton sivuilta. Minä olisin huolinut, jos en ihan Harrikkaa, niin jonkun customin kumminkin. Ripe taas on vannoutunut muoviluotikuski eikä kuulemma olisi enää tuntenut minua, jos semmoisen härvelin olisin ostanut. Lopputuloksena oli 500-kuutioinen Kawasaki ER-5, joka olisi erinomainen valinta ensipyöräksi. Luotin asiantuntijaan.

Nettimotossa oli savonlinnalaisessa liikkeessä ERkki myytävänä. Perussiisti ja hintaa 1500 euroa, mikä oli minun budjettini takaraja. Panimme asian harkintaan.

Muitakin vastaavia pyöriä kävimme katsomassa. Joensuussa oli Koneveijareilla Honda CB, mutta se oli liian kallis.

Myös surullisenkuuluisasta palvelustaan tunnetussa Jokikoneessa oli jokin asiallinen laitos, jota kävimme mielenkiinnosta vilkaisemassa.
Muutama venäläinen otti selfieitä mönkkäreiden ja muiden päristimien selässä ja kaikki kolme myyjää ropelsivat ulkona jotain crossipyörää. Saimme kävellä pitkin prätkäriviä kenenkään häiritsemättä. "Voisinko olla jotenkin avuksi?" ei kuulu tämän kaupan myyjien taktiikkaan, joten maksoimme oman rauhamme samalla mitalla takaisin emmekä häirinneet myyjien puuhailua.

Savonlinnan ERkki oli edelleen myytävänä. Kuukausi sitten lähdimme lauantaiajelulle Savonlinnaan vilkaisemaan, mitä perussiisti oikein syvemmältä olemukseltaan oli.
Se oli romu. Kokonaiset neljä vuotta seisonut liikkeessä pölyttymässä.
Tankki oli lommolla ja ohjaustanko vinksallaan eli pyörä oli kaadettu. Kytkin oli täysin jumissa ja kaasutin luultavasti uusissa kaikkine kaluineen. Sen pidemmälle ei vikoja päästy syynäämään kun tuli selväksi, että 1500 euron hinnassa oli ykkönen liikaa. Myyjä ei ottanut tarjoustamme kuuleviin korviinsa. Vähän aikaa neuvoteltiin ja nostimme tarjousta 700 euroon. Sillä hinnalla sen olisi vielä kannattanut laittaa kuntoon, mutta myyjä oli järkähtämätön. Alle tonnin ei lähde, seisokoon vaikka toiset neljä vuotta.

Selvä. Tämä myyjä oli niin rakastunut romuihinsa, ettei tunnistanut potentiaalista ostajaehdokasta, vaikka semmoinen käveli omin jaloin liikkeeseen ja tarjoutui järjestämään poloisen eroon edes yhdestä kapineesta. Lähdimme kotiin. Tai ei suoraan, vaan tietenkin piti käydä Pizzeria Caperossa syömässä kun kerta Savonlinnassa oltiin.

Etsintä jatkui ja kevään edetessä nettimotoon putoili tasaiseen tahtiin uusia myytäviä. Bongasimme Imatralaisen ERkin, jonka hinta oli pudonnut 1650 eurosta 1450:een. Sovimme myyjän kanssa, että pääsiäisviikonlopun lauantaina tullaan katsomaan pyörää, joka vaikutti hyvältä tapaukselta.

Pojat olivat isällään eikä koirille ollut hoitopaikkaa, joten otimme ne mukaan. Laitoin häkin pakun konttiin ja Jatsin pedin sinne, että matkustaminen olisi mahdollisimman mukavaa. Siitä huolimatta Hippa olisi ollut mieluummin missä tahansa muualla, mutta sehän oli odotettavissa. Ei niillä siellä mitään hätää ollut. Matkalla pysähdyttiin ulkoilemaan ja perillä saivat palloilla pihalla kun rauhallisella asuntoalueella oltiin.

Myyjä oli jossain vaiheessa ihmetellyt Ripelle, että eivätkö koirat karkaa ja tämä oli valistanut, että nämä koirat eivät todellakaan karkaa yhtään mihinkään. On se jännä, miten oletusarvo on aina se, että vapaana oleva koira on omistajastaan piittaamaton karkuri ellei toisin todisteta.

Koeajoimme pyörän, joka oli siisti mutta kulki kummallisesti tai oli lähinnä vaikeasti ohjattava. Syynä luultavasti oli ohjaustanko, joka Savonlinnan tapauksen tyyliin oli vinksallaan. Myyjä ei ollut kuulemma huomannut mitään. Hän ei ole ajanut pyörällä pitkään aikaan ja se oli seisontavakuutuksessa. Akku oli myös lopussa, mutta nuo olivat helposti korjattavia asioita ja kaupat tehtiin. Hinta tingittiin 1400 euroon. Myyjä tulosti Trafin sivuilta varmenteen, jolla ostaja voi tehdä omistajanvaihdoksen. Muut paperit laitettiin kuntoon saman tien, pyörä sidottiin konttiin ja koirat sen seuraksi omaan yksiöönsä. Kotona kokeilimme pyörää vielä kertaalleen, mutta ihan yhtä hankala ajettava se oli edelleen.

Polvijärven varaosa järjesti uuden ohjaustangon ja akun. Tänä viikonloppuna vietettiin uuden härvelin parissa varsinaista laatuaikaa. Ohjaustangon vaihdossa oli oma hommansa, mutta molempien asentajien kiivasluontoisuudesta huolimatta remppa tuli tehtyä ilman lentäviä lenkkiavaimia. Omalta osaltani tiukalle kyllä veti, jos ihan rehellisiä ollaan.

Pyörässä tapahtunut muutos oli uskomaton. Ohjaus ei enää nykinyt eli vinksahtanut tanko oli se, mikä teki ajamisesta tuskaa. Kunnollisia kuvia varten ajoimme rantaan, mutta siellä oli aurinko väärässä paikassa ja lunta joka paikassa liikaa, joten eikun takaisin ja muuta taustaa hakemaan. Hippa lähti mukaan ja oli iloinen lyhyestä, mutta sitäkin vauhdikkaammasta lenkistä.

On se kyllä nätti! Ihan käsittämättömän ihana kapistus. Ja minun pyörä siinä mielessä, että äänessä on customihenkeä; kova pörpötys käy, mutta mitään ei tapahdu. Toisin sanoen sopivan tehoton äkkinäiselle tätikuskille.



Tänään kävin ajamassa pienen lenkin kylälle ja takaisin. Täytyy tunnustaa, että rankkaa oli. Kaipa siihen tottuu kun kokemusta kertyy eikä enää tarvitse puristaa kahvoja niin että niistä suunnilleen vettä tippuu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla