Stand by me

Tässä kirjoituksessa tanssahdellaan Jatsin tahtien loppukiemurat. Jo aikaisin keväällä minulla oli tunne, että tänä vuonna kääntyy mummelin kalenterissa viimeinen kesä ja niin kävi. Viikko sitten lähetimme Jatsin pilvenreunalle.

Onhan se ollut välillä väsynyt ja kivulias jo pidemmän aikaa, mutta kipulääkityksellä pysyi kohtalaisen toimintakuntoisena ja mielen iloisuus hämää pitkälle. Kaksi viikkoa sitten Jatsi kulki lenkillä hyvin mukana ja kaikki vaikutti olevan ennallaan, mutta alkoi yskiä todella rajusti ja pari päivää kakoi limaa kurkustaan. Ensimmäinen ajatus oli kennelyskä, vaikka se ajankohtaan nähden tuntuikin käsittämättömältä. Myös nenä vuoti vähän, joten ajattelin että mikä lie flunssa iskenyt yhtäkkiä. Koko koira romahti ihan tyystin, ei jaksanut mitään. Välillä sai nukuttua yskältään, välillä valvottiin koko porukka sen takia. Cindyllä oli aikoinaan sydämen vajaatoiminta, joka ilmeni yskänä, mutta se yskä kuulosti ihan erilaiselta.

Yskä ei hellittänyt ja vointi jatkui alavireisenä. Soitin 28. päivä perjantaina parille eläinlääkärille, mutta aikoja ei ollut ja jätin asian hautumaan. Se hautui vain seuraavaan aamuun, kun Jatsin ilme kertoi minulle, että "mamma hei, nyt on tosi paha olo. Tee jotain."
Soitin Kivuttomalle, jossa oli päivystys ja sain ajan puolenpäivän jälkeen. Ripe tuli juuri sopivasti töistä ja lähti mukaan.

Kuuntelemalla keuhkoista ja sydämestä ei saanut mitään tietoa, joten otettiin röntgenkuvat. Ne puhuivat karua kieltään. Sydän oli hieman laajentunut, mutta jokin sydämen yläpuolella painoi keuhkoputken ylöspäin mutkalle, kun se kuuluisi olla suora. Keuhkoissa oli ilmaa, mutta siellä näkyvä outo seittimäinen härmä oli jotain asiaan kuulumatonta. Ylemmässä kuvassa näkyy myös rintarankaan levinnyt spondyloosi. Jatsillahan diagnosoitiin spondyloosi lanne-ristiluuliitoksessa jo kuusivuotiaana, mutta se on näköjään vallannut alaa muuallakin. Ei ihme, että koira kipuili.
(Klikkaa kuvaa, näet isompana.)




Lääkäri Mia-Liisa Ahola oli oikein mukava ja empaattinen. Hän yritti varovasti esittää nesteenpoistolääkitystä, mutta päätös oli tehty heti kun näin kuvat. Mikään lääkitys ei olisi kohentanut Jatsin elämää.
Mummeli nukahti viimeiseen uneensa kaikessa rauhassa. Tosin sisunsa ja huumorintajunsa se näytti vielä viimeisillä hetkillään; kun rauhoitus alkoi vaikuttaa ja jalat pettää alta, Jatsi nojasi pöytään ettei kaatuisi. Siinä meni itkut ja naurut suloisesti sekaisin.

Miimille valtavan iso kiitos tästä upeasta koirasta. Sain elää sen kanssa kahta viikkoa vaille 14 vuotta ja opin Jatsin kautta paljon elämästä ja itsestäni.

Hyvää matkaa, rakas nelijalkainen sielunsiskoni. En osaa kuvitella uskollisempaa ja persoonallisempaa koiraa. Kävelit suoraan sieluun ja painoit tassunjälkesi niin syvälle sydämeeni, että ne pysyvät siellä ikuisesti.


Jatsi
JK3 VK1 TK2 TK1 BH Patchcoat Palmyra 10.8.2003 - 29.7.2017

Kommentit

Miimi sanoi…
Ja taas pittää itkee. Kiitos siulle, Hanna. <3
Hanna P sanoi…
No elä jo muuta. Kiitos itelles <3

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla