Tekstit

Hyvää pääsiäistä!

Kuva
Tämän talon isännillä on isot munat: (Kuvan saa klikkaamalla isommaksi) Tänään oli viimeinen työpäivä Heilissä. Haikealla mielellä, mutta kiitollisena kaikesta saamastani opista ja mukavasta seurasta poistuin takavasemmalle. Annoin Petrille luvan häiriköidä, jos tarvitsevat ylimääräistä jutuntekijää ja toivottavasti tarvitsevat. Atte sai hoitopaikastaan läksiäislahjaksi isännän munan. Kaikkea ne keksii! Olenhan minä noita vastaavia paitoja ja muita nähnyt, mutta tuo oli jo huippu! Käydään joskus kylässä, kun Atte tykkää Leenasta ja Erkistä niin älyttömästi. Sitä paitsi heidän 16-vuotias Eemeli on ihan loistotyyppi, tosi rok. Kerran Attea hakiessani kaveruksilla oli palapelit kesken. Siinä odotellessani punoin Eemelin pörröisen heviletin kahdelle sievälle letille. Jälkeenpäin Leena kertoi Eemelin sanoneen, että "on sillä Atella kiva äiti." Sen parempaa kohteliaisuutta tuskin voi toivoa. Kimmon olisivat pitäneet iltapäiväkerhossa tästä eteenpäinkin kun on niin ihana poika. Kaik...

"...ja sitten tuli Hanna!"

Tänään oli Intersport Liikuntakeskuksella naperokarkelot, jossa pääsin näyttelemään kolmoisroolia. Olin Josepan leivissä esittelemässä koirajuttuja, mutta tein samalla juttua sekä Heiliin että Josepaan. Paikalla meikäläisistä olivat myös Hilkka ja Kiri sekä Jenna ja Turbo. Jatsi oli aivan liekeissä, kun pääsi esiintymään. Tai ei se siitä esiintymisestä niinkään, mutta pääsi puuhaamaan mamman kanssa jotain järkevää. Kiri oli oma ihastuttava itsensä. Se oli elementissään, kun lauma lapsia sitä paapoi ja kuopsutteli. Minä jouduin olosuhteiden takia poukkoilemaan eestaas ja Hilkka pääsi useamman kerran sanomaan, että "just kun se rauhoittui, niin sitten tuli Hanna ja sama riekkuminen taas uudestaan." Ja taas ja taas. Minkäs sille voi kun me ollaan Kirin kanssa ystäviä ja se tunnistaa askeleeni matkojen päästä, vaikka minkälainen lauma pyörisi kimpussa. Jatsi esitti myös parastaan. Ei ehkä niissä virallisissa liikkeissä ihan täydellisiä suorituksia, mutta mitä väliä kun teki yleis...

Jotkut luottavat sisäiseen kelloon, mutta kyllä se ulkoinen herättää tehokkaammin

Sain vastikään palautetta laiskasta bloginpidosta ja varsinkin sisällöstä. Korjataan nyt se vahinko ja pistetään pitkästä aikaa vähän koirajuttua tulemaan. Kyllä me ollaan treenattu, mutta se ei nyt viime aikoina ole ollut semmoista järjellistä ja järjestäytynyttä, että kannattaisi mokomasta tarinaa repiä. Sen sijaan Jatsi oppi tässä pari päivää sitten vähän uutta. Kerran lenkillä käydessä löysin rukkasen tieltä ja pistin sen aurauskepin nokkaan näkösälle, jos joku sitä kaipaisi. Pari viikkoa se siinä nökötti ja päätin, että nyt se on meidän. Käskin Jatsia ottaa esineen ja siltähän se tapahtui eikä meinannut. Rukkanen tapettiin monta kertaa umpikuoliaaksi, mutta tappaja kyllästyi raatoon. Jatsi jättäytyi jälkeen ja pudotti rukkasen. Hipsutteli sitten muina naisina ohitseni, luullen etten huomaisi puuttuvaa esinettä. Käskin hakea rukkasen, koska se oli niin hieno esine ja se nyt kerta kaikkiaan kuljetetaan kotiin asti ne reilut pari kilometriä. Tämä toistui jonkun kerran ja kun olin pot...

Hengissä jälleen

Iskihän se norovirus minuunkin. Yltiöpositiivisuutta olisi ollut toivoa jäävänsä paitsi. Se siitä. Pojat lähtivät lauantaina hiihtolomalle. Minä kävin teatterissa. Tai piti käydä vain teatterissa, mutta kappas vaan kun jalat veivät Jokelaan. Reissu venyi ja paukkui, mutta säästän teidät karmaisevilta yksityiskohdilta. Jotain pyhää täytyy olla minunkin yksityiselämässäni. Lily muutti Marin ja Jarnon luokse ja siinäpä vasta veijari! Ensivisiitillä meillä Lily oli kuin kotonaan ja Jatsi suhtautui kuin omaan pikkusiskoonsa. Hyvä tytöt! Töissä oli tänään tuottoisa päivä. Päätoimittaja on lomalla koko viikon ja luultavasti kotona lehteä lukiessaan repii pelihousunsa, kun ei erästä pöljää kukaan pidä silmällä ja antavat kirjoittaa ihan mitä lystää. No, muutama viikko enää ja rauha laskeutuu toimitukseen. Jos käännetään asia positiiviseksi, niin minun jälkeen kuka tahansa avustaja on fiksu ja järkevä. Vakiväki olkoon kiitollisia tästä. Eipä silti, naisia rakastava päätoimittajamme oli käskenyt...

Aktiivinen viikonloppu

Pojat lähtivät perjantaina viettämän isiviikonloppua. Päätin, että menen lauantaina Mustavaaralle hakemaan ostamani lumilaudan ja tietenkin testaan sen siinä samalla. Aamulla huomasin eteisen lattialla lätäkön. Taas! Suveentunut lumi oli käynyt raskaaksi katolla ja painautui katon läpi sisälle. Nakkasin ämpärin alle ja painuin rinteeseen. Asiat tärkeysjärjestykseen. Eipä muistunut mieleen, että siellähän oli ne parkkiskabat ja porukkaa ihan pipona. Lautani oli liikenteessä, mutta sain lainata ilmaiseksi toisen laudan ja vanhempi toimitusjohtaja oli niin kiitollinen kirjoittamastani jutusta, että antoi minulle kolmen tunnin hissilipun. Säästin siis 41 euroa, että ei paha. Ilma oli hyvä ja rinteet loistavassa kunnossa. Hieman tunsin oloni erilaiseksi, kun siellä nuorisojoukon keskellä lautailin. Eikä siinä mitään, mutta kun huimana en osaa olla pois hyppyreistä ja se on aika koominen näky näin keski-ikäisen naisihmisen ollessa kyseessä. Oli siellä ihan aikuisen ikäistä miesväkeä, mutta l...

Korruptiolaskettelua ja muuta mukavaa

On tämä homma mukavaa. Tein juttua talven laskettelutilanteesta ja pääsin siinä sivussa tietenkin ilmaiseksi Mustavaaran rinteeseen. Otin reilusti kuvia sieltä täältä ja nautin aurinkoisesta aamupäivästä. Lopuksi tein vielä lumilautakaupat vuokrauskäytöstä poistuneesta paketista. On pikkasen erilaista laskea pienellä ja kevyellä laudalla kun vertaa minun omaan jo lähes retrovehkeeseen. Juttu on luettavissa täällä ja huomatkaa varsinkin upea kuva: http://www.heili.fi/#body Laitoin herätyksen viideksi, mutta heräsin jo kymmentä vaille. Oli siis hyvä syy nousta katsomaan jääkiekkoa. Jännän ottelun loppuvaiheessa Suomen jellonat pudottivat Tsekin laulukuoroon. Ruotsi tipahti Slovakian ansiosta vähän myöhemmin. Hää, ihan oikein niille! Pojat olivat aamulla kipeitä, joten piti hälyttää varahoitajat paikalle. Loppujen lopuksi kävi ilmi, että toinen oli lievästi kipeä ja toinen oikeasti tekosairas. Äiti sen sijaan oli tosissaan mahataudissa, joten eiköhän tässä kohta sairastuta koko porukka. T...

Täällä ollaan eikä muuta voida

Viikko on vierähtänyt ja mitä olen tehnyt? En mitään mainittavaa. Viime sunnuntaina oli Jamiksella aussietreffit, joissa Jatsin lisäksi oli Kiri, Unelma, Pami, Susu ja sen erirotuiset veljet Topi ja Mörkö. Käveltiin pieni lenkki, mutta viis siitä kun koirilla oli intoa juosta edestakaisin meidänkin edestä. En voinut vastustaa pehmoista lumihankea ja humpsautin iteni sinne selälleen. Se oli moka! Kaikki aussie-eläimet kävivät tökkäämässä kuonollaaan naamaani, että mitä se siellä puuhaa. Unelma paheksui. Se sanoi jo joskus kolmisen vuotta sitten samassa tilanteessa, että ei noin saa tehdä. Että voi olla tyhmä tyyppi, kun taas teki niin. Murmetus sentään. Pakkastilanteen kehittymistä on ollut aika mielenkiintoista seurata. Eilen oli meidän mittarissa ennätys, noin -32 astetta. Tosin asteikko loppui kolmeenkymmeneen, joten loput piti panna arvaten. Sen verran kuitenkin, että heti aamusta pääsin sulattamaan vesiputkea. Vessaan tuli vesi, mutta keittiöön ei, joten villakoiran ydin löytyi ala...

Työvoitto ja synttäreitä

Perjantaiaamu oli tuottelias päivä töissä. Tietotekniikka on tökkinyt kuluneen viikon ajan ihan antaumuksella ja naapurikarsinassa Ami jälleen meuhkasi, kun ei pystynyt kirjoittamaan. Minun kone sen sijaan toimi ja sain tehtyä kaksi melkein 3500 merkin juttua. Pääsin jo puolilta päivin viikonlopun viettoon. Lupasin pomolle, että käyn köysikaupan kautta enkä putoa katolta. Kotiin päästyä jouduin taas kerran impulsiivisen luonteeni uhriksi. Sain päähäni, että nyt just heti on päästävä katolle. Ihan vaan vähän pudotan tuosta kuistin osuudelta eikä sitä varten kannata köyttä virittää kun sai pidettyä ylemmän katon reunasta kiinni. Yhtäkkiä molemmat jalat lipesivät ja suorilla alas. Onneksi se oli se matalin katto ja pehmeä lumikasa alla. En silti halunnut kokeilla toista kertaa. Olin päättänyt, että lauantaiaamuna se katon putsaus tapahtuu ja vietin unettoman yön kun pelotti etukäteen. Noh, eipä se niin kamalaa ollutkaan eli kaikkeen tottuu. Kerroin jo jossain edellisessä tekstissä siitä s...

Viisaat ovat sanoneet, että tauko treeneissä tekee hyvää

Nyt sitä taukoa on kestänyt ihan riittävän pitkään. Sain töiden jälkeen kestääkseni erään... hmmm... kivuliaan toimenpiteen ja lenkkeilyhalut hävisivät sen siliän tien. Hyvä syy treenata. Hetken sohvalla elpymisen jälkeen vääntäydyin pihalle narupallon kanssa ja arvatkaas kuka oli ratketa riemusta? Leikkiä, seuraamista, jääntejä, luoksetuloa, eteenmeno ja leikkiä. Voiko tätä asiaa enää tämän lyhyemmin ilmaista? Hyvin meni ja jos joku tökki, mieleenpalautus ja taas meni hyvin. Tarkemmat selitykset jääkööt. Ei jaksa, kiinnosta, pysty eikä kykene. Ihan vaan tiedoksi, että kyllä me vielä jotain tehdään tälläkin saralla. Nyt Jatsi ruokakupille ja minä takaisin sohvalle. Soommoro!

Taidan olla parempi piirtämään kuin kirjoittamaan...

Kuva
...varsinkin kun se tapahtuu näin tyylikkäästi tietokoneen välityksellä

Hankitreeniä

Kuva
Viime yönä sain unen päästä kiinni vasta puolen yön jälkeen, kun Atte oli ensin käynyt sylissä rauhoittumassa. Reppana oli herännyt kamalaan painajaiseen. Siinä iso musta koira söi hänet. Ja sen lisäksi unessa oli musta hirviö, jolla oli punaiset silmät. Huh, minuakin olisi pelottanut! Pami näytti aamuvirkkuutensa kuuden kieppeillä. Se oli aivan vakuuttunut, että nyt ollaan nukuttu tarpeeksi ja voidaan ruveta a)syömään b)tekemään jotain järkevää. Minä hallituksen puheenjohtajana ja toimintaorganisaattorina otin käyttöön vaihtoehdon c)jatketaan unia vielä hetken aikaa. Aamupäivällä lähdettiin käymään mökillä. Pojat jäivät pitämään ukille ja mummolle seuraa ja minä lenkitin koirat. Huomasin jo eilen, että Jatsi on umpihankihyppelyssä toivottoman hidas ja kömpelö. Wallu ja Turre menevät heittämällä ohi. Pami ei ihan heittämällä, mutta ohi meni kuitenkin. Yön hiljaisina tunteina Jatsi on varmaan miettinyt samaa ja todennut, että antaa hullun tehdä työt kun viisas voi napsia pelkät hedelmät...