Johan oli markkinat!
Viisas oppii kerrasta, tyhmä ei toisestakaan. Entäs minä? Keskivertokamaa.
Kesällä Kolin Erämessuilla otin turpiini ja nyt piti mennä vielä vähän isommille markkinoille kokeilemaan korumyyntiä. Plussalle pääsin, mutta kyllä ne oppirahat on nyt maksettu, ei mahda mitään. Ei tule kolmatta kertaa.
Joensuu Areenan joulumarkkinat ovat perinteisesti viikkoa ennen joulua. Menin sinne Marian kanssa, kun molemmat edustetaan samaa korufirmaa ja kiva oli kun oli kaveri mukana.
Järjestäjien mukaan myyjiä oli yli 300 ja lauantaina kävijöitä noin 18 000. Millähän nekin lasketaan, kysyn vaan? No olipa miten oli, silti liian vähän väkeä että asiakkaita olisi riittänyt meidän kojulle. Korumyyjiä oli järjettömän paljon ja suurin osa väestä vaan hengaili ilman lompakkoa, saati ostoaikeita.
Voi olla, että tuo megalomaaninen tapahtuma on liian lähellä joulua, että ihmiset ostaisivat sieltä lahjoja. Kuulin muutamalta muulta myyjältä, että kauppa olisi voinut käydä kiivaamminkin.
Kiitoksia kaikille, jotka kävivät meidän kojulla ostoksilla. Jokainen asiakas on tietenkin arvokas.
Muuten oli tosi kivaa kun törmäsi semmoisiin tuttuihin, joita ei ole aikoihin nähnyt ja seura oli hyvää. Marian kanssa meillä käy huumorintaju hyvin yksiin. Varsinkin vastapäinen kauppias aiheutti pientä keskinäistä kettuilua.
Miekkonen kauppasi jotain ihmeellistä keittiövekotinta, päätellen pöydällä vyöryvästä kurkku- ja tomaattivuoresta. Mutta kun se oli koko ajan äänessä ja se ääni oli harvinaisen ärsyttävä! Ei sitä epämiehekästä kimitystä olisi jaksanut millään kuunnella, mutta kaksi päivää oli pieni pakko. Onneksi pääsi välillä kierrokselle lepuuttamaan korviaan ja hermojaan.
Yhdellä kojulla kassalipas kilisi iloisesti. Brittipariskunta möi eri tavoin maustettua toffeeta, jota valmistetaan heidän tehtaassaan Manchesterissa. Otin kuvan uudella kännykälläni, mutta en ole vielä perehtynyt kuvien siirtämiseen koneelle. Ne toffeet eivät olleet läheskään niin makeita kuin miltä näyttivät, ja varsinkin Death by Baileys Fudge oli nimensä veroinen. Nam!
Pariskunta oli tosi mukava ja heidän soittamansa musiikki kuului hyvin meidän myyntipaikalle.
Pojat lähtivät joulunviettoon jo torstai-iltana ja minä ampaisin samalla ovenaukaisulla Miimin luokse.
Pami oli revetä riemusta kun sai Hipan luokseen. Se ressu kärsi valeraskaudesta ja oli NIIN tylsää kun kaikki lelut olivat poissa. Äiti ja tytär riehuivat taukoamatta. Jatsi vollotti nenä ovenraossa vihjailemassa, että voitais jo lähteä kotiin. Pelko persuksissa, että jätän sen hoitoon. Koskaan ei voi olla liian varma.
Unelmalla oli myös tylsää kun ei ollut leluja. Riehuvat sukulaiset ottivat pattiin eikä se lämmennyt Hipan leikkiinkutsuille. Ilme oli sen oloinen, että mihinkähän aikaan vieraat ois kotona jos nyt lähtisivät.
Aattoaamuna oli viileänpuoleista. Mittari näytti ulkona -33 ja sisällä sen verran, että oli varpaat ja vesijohto jäässä. Hellaan tuli ja hiustenkuivaaja ensin alakaappiin ja sitten vessan puolelle. Siitä se suli, johto nääs. Varpaitten vuoro oli vasta illalla saunassa.
Saunan välikössä vetää ovenraosta kun tuplaovea ei enää ole. Onneksi on villoja ja sain naapurista tuulensuojalevyn joululahjaksi. Villaa väliin ja levy päälle. Eipä vedä enää ihan niin paljoa, vaikka esteettisyydestä ei voi samana päivänä puhua. Tuon virityksen puran vasta keväällä.
Siinä ahkeroidessa lähetin lämpimän ajatuksen kaikille ulkotyön tekijöille. Piru vieköön, että meinasin jäätyä ihan tönköksi mokoman levyn kanssa taistellessa! Ovea joutui pitämään auki sen verran, että hyvin jäähtyi sisälläkin.
Urakoinnin jälkeen menin koirien kanssa mökille kinkunsyöntiin. Suurimman osan ajasta tosin makasin sohvalla. Olin niin poikki, ettei mitään rajaa. Onneksi sai vaan olla ja sen käytin hyväkseni.
Jaa, palataanpa vielä vähän taaksepäin. Joulukuusi aiheutti eräässä perheenjäsenessä suurta ihmetystä. Hippa ei ollut uskoa silmiään, että mamma ihan oikeasti toi hänelle noin ison puuhalelun!
En tietenkään ajatellut, että Hippa ensi töikseen kaataisi kuusen, mutta tulipahan silti mieleeni köyttää se latvasta kattoon.
Koristeet paikoilleen ja siinä se. Hippa leikki onnellisena uudella röhköpossulla ja minä menin yläkertaan laittamaan toimiston kiinni.
Kun tulin alas, kuusi oli jo koristeltu uudelleen. Hippa oli päättänyt vetää siltä jalat, tai jalan, alta. Vettä lainehti, palloja vieri pitkin tupaa ja jopa kynttilät oli puoliksi riivitty alas.
En menettänyt toimintakykyäni, vaan tempaisin ensin piuhan irti seinästä. Ääni pääni sisällä kuiski, ettei vesilammikossa lojuvat kuusenkynttilät ole terveellisin yhdistelmä.
Kun läikkymättömät juomakupit on jo keksitty, milloinkahan tulisi markkinoille koiraperheeseen tarkoitetut läikkymättömät joulukuusenjalat? Siinä olisi sarkaa tuotekehittelylle.
Tämän jälkeen kuusi on saanut olla rauhassa. No, yhden kultahileellä päällystetyn koristeen löysin puoliksi syötynä Hipan pediltä.
Minkä sille mahtaa, neiti on neiti vaikka voissa paistaisi. Blingblingiä pitää olla.
Kesällä Kolin Erämessuilla otin turpiini ja nyt piti mennä vielä vähän isommille markkinoille kokeilemaan korumyyntiä. Plussalle pääsin, mutta kyllä ne oppirahat on nyt maksettu, ei mahda mitään. Ei tule kolmatta kertaa.
Joensuu Areenan joulumarkkinat ovat perinteisesti viikkoa ennen joulua. Menin sinne Marian kanssa, kun molemmat edustetaan samaa korufirmaa ja kiva oli kun oli kaveri mukana.
Järjestäjien mukaan myyjiä oli yli 300 ja lauantaina kävijöitä noin 18 000. Millähän nekin lasketaan, kysyn vaan? No olipa miten oli, silti liian vähän väkeä että asiakkaita olisi riittänyt meidän kojulle. Korumyyjiä oli järjettömän paljon ja suurin osa väestä vaan hengaili ilman lompakkoa, saati ostoaikeita.
Voi olla, että tuo megalomaaninen tapahtuma on liian lähellä joulua, että ihmiset ostaisivat sieltä lahjoja. Kuulin muutamalta muulta myyjältä, että kauppa olisi voinut käydä kiivaamminkin.
Kiitoksia kaikille, jotka kävivät meidän kojulla ostoksilla. Jokainen asiakas on tietenkin arvokas.
Muuten oli tosi kivaa kun törmäsi semmoisiin tuttuihin, joita ei ole aikoihin nähnyt ja seura oli hyvää. Marian kanssa meillä käy huumorintaju hyvin yksiin. Varsinkin vastapäinen kauppias aiheutti pientä keskinäistä kettuilua.
Miekkonen kauppasi jotain ihmeellistä keittiövekotinta, päätellen pöydällä vyöryvästä kurkku- ja tomaattivuoresta. Mutta kun se oli koko ajan äänessä ja se ääni oli harvinaisen ärsyttävä! Ei sitä epämiehekästä kimitystä olisi jaksanut millään kuunnella, mutta kaksi päivää oli pieni pakko. Onneksi pääsi välillä kierrokselle lepuuttamaan korviaan ja hermojaan.
Yhdellä kojulla kassalipas kilisi iloisesti. Brittipariskunta möi eri tavoin maustettua toffeeta, jota valmistetaan heidän tehtaassaan Manchesterissa. Otin kuvan uudella kännykälläni, mutta en ole vielä perehtynyt kuvien siirtämiseen koneelle. Ne toffeet eivät olleet läheskään niin makeita kuin miltä näyttivät, ja varsinkin Death by Baileys Fudge oli nimensä veroinen. Nam!
Pariskunta oli tosi mukava ja heidän soittamansa musiikki kuului hyvin meidän myyntipaikalle.
Pojat lähtivät joulunviettoon jo torstai-iltana ja minä ampaisin samalla ovenaukaisulla Miimin luokse.
Pami oli revetä riemusta kun sai Hipan luokseen. Se ressu kärsi valeraskaudesta ja oli NIIN tylsää kun kaikki lelut olivat poissa. Äiti ja tytär riehuivat taukoamatta. Jatsi vollotti nenä ovenraossa vihjailemassa, että voitais jo lähteä kotiin. Pelko persuksissa, että jätän sen hoitoon. Koskaan ei voi olla liian varma.
Unelmalla oli myös tylsää kun ei ollut leluja. Riehuvat sukulaiset ottivat pattiin eikä se lämmennyt Hipan leikkiinkutsuille. Ilme oli sen oloinen, että mihinkähän aikaan vieraat ois kotona jos nyt lähtisivät.
Aattoaamuna oli viileänpuoleista. Mittari näytti ulkona -33 ja sisällä sen verran, että oli varpaat ja vesijohto jäässä. Hellaan tuli ja hiustenkuivaaja ensin alakaappiin ja sitten vessan puolelle. Siitä se suli, johto nääs. Varpaitten vuoro oli vasta illalla saunassa.
Saunan välikössä vetää ovenraosta kun tuplaovea ei enää ole. Onneksi on villoja ja sain naapurista tuulensuojalevyn joululahjaksi. Villaa väliin ja levy päälle. Eipä vedä enää ihan niin paljoa, vaikka esteettisyydestä ei voi samana päivänä puhua. Tuon virityksen puran vasta keväällä.
Siinä ahkeroidessa lähetin lämpimän ajatuksen kaikille ulkotyön tekijöille. Piru vieköön, että meinasin jäätyä ihan tönköksi mokoman levyn kanssa taistellessa! Ovea joutui pitämään auki sen verran, että hyvin jäähtyi sisälläkin.
Urakoinnin jälkeen menin koirien kanssa mökille kinkunsyöntiin. Suurimman osan ajasta tosin makasin sohvalla. Olin niin poikki, ettei mitään rajaa. Onneksi sai vaan olla ja sen käytin hyväkseni.
Jaa, palataanpa vielä vähän taaksepäin. Joulukuusi aiheutti eräässä perheenjäsenessä suurta ihmetystä. Hippa ei ollut uskoa silmiään, että mamma ihan oikeasti toi hänelle noin ison puuhalelun!
En tietenkään ajatellut, että Hippa ensi töikseen kaataisi kuusen, mutta tulipahan silti mieleeni köyttää se latvasta kattoon.
Koristeet paikoilleen ja siinä se. Hippa leikki onnellisena uudella röhköpossulla ja minä menin yläkertaan laittamaan toimiston kiinni.
Kun tulin alas, kuusi oli jo koristeltu uudelleen. Hippa oli päättänyt vetää siltä jalat, tai jalan, alta. Vettä lainehti, palloja vieri pitkin tupaa ja jopa kynttilät oli puoliksi riivitty alas.
En menettänyt toimintakykyäni, vaan tempaisin ensin piuhan irti seinästä. Ääni pääni sisällä kuiski, ettei vesilammikossa lojuvat kuusenkynttilät ole terveellisin yhdistelmä.
Kun läikkymättömät juomakupit on jo keksitty, milloinkahan tulisi markkinoille koiraperheeseen tarkoitetut läikkymättömät joulukuusenjalat? Siinä olisi sarkaa tuotekehittelylle.
Tämän jälkeen kuusi on saanut olla rauhassa. No, yhden kultahileellä päällystetyn koristeen löysin puoliksi syötynä Hipan pediltä.
Minkä sille mahtaa, neiti on neiti vaikka voissa paistaisi. Blingblingiä pitää olla.
Kommentit
Pami laittoi pienenä leluja kans kuppiin; mä ajattelin, että se leikkii syöttävänsä niitä. Kerran annoin koirille wok-pannun nuoltavaksi, niin eikös siinä hetken kuluttua maannut Pamin leluhauva. Pami kävi välillä aina katsomassa, että vieläkö se syö. =)
Äitinsä tytär ♥