Kuinka tulet vahtiviettisen koiran reviirille
Meillä on käynyt neljänlaisia vieraita koirien näkökulmasta ajatellen:
1. Fiksu koiraihminen
- Tulee sisälle, on hiljaa aloillaan eikä katso koiraa silmiin ja antaa koiran nuuhkia rauhassa.
Koira toteaa tulijan vaarattomaksi.
2. Koiria pelkäävä
- Tulee sisälle, jäykistyy kauhusta, pitää kädet lähellä vartaloa ja koira saa nuuhkia rauhassa kun ihminen ei tiedä mitä tehdä eikä edes kykene tekemään mitään.
Koira toteaa tämänkin tulijan vaatattomaksi.
3. Koiria rakastava ei-koiraihminen
- Tulee sisälle, ihastuu silmittömästi, yrittää silittää ja kimittää "nonononono ei tarvii haukkua noin kamalasti voi kun ootte ihania!!!"
Koira villiintyy entistä hurjempaan meteliin eikä varmasti anna koskea. Murinaa riittää vielä pitkään, koska tulija on todettu hyvin epäilyttäväksi.
4. Salakähmäinen yllättäjä
- Avaa oven hiljaa ja hiipii sisälle vielä hiljemmin, kunnes keskellä tupaa älähtää "Hihihi sainpas yllätettyä, kaikenlaisia vahtikoiria!"
Koira pistää koko talon sekaisin eikä luota tulijaan seuraavaan kahdeksaan vuoteen.
Viides ryhmä on tarpeeksi hyvät tutut, jotka saavat ensin haukut ja sitten laulut kun tunnistaminen on tapahtunut eli heitä ei lasketa vieraiksi.
Ja sitten on nuohooja.
Viimeksi mainittu kävi meillä tänä aamuna. Koska nuohooja on valtavan kokoinen äijänköriläs (tosin laihtunut viime näkemästä) ja musta kuin muurinperä, koirat pitävät häntä erinomaisen epäilyttävänä. Mikko on harvinaisen mukava, mutta tulee sisälle vauhdikkaan rempseään tyyliin, mitä koirat eivät ymmärrä.
Itse en tapausta nähnyt, mutta Mikko kertoi Hipan lähes melkein napanneen kädestä. Meidän Hippa, joka ei ole yhteenkään ihmiseen hampaalla puuttunut! Kyllähän tytöt pian leppyivät ja antoivat itsensä silitettäväksi.
Mitä opimme tästä? Sanoin Mikolle, että saisi käydä useammin kuin kerran vuoteen. Seuraava käynti todennäköisesti on vasta vuoden kuluttua, joten tutustuminen suoritetaan sitten heti ovella. Hampailla napsimista - edes hipaisua - ei hyväksytä ja aion tehdä sen eteen sen minkä asia vaatii. Koirien pitää itse todeta vieras vaarattomaksi, en minä eikä sen enempää vieraskaan voi sitä prosessia nopeuttaa. Monta kertaa on yritetty ja yritykseksi on jäänyt.
Eikä nämä mitään. Mikko kertoi, että pikkukoirat ovat yleensä ihan mahdottomia. Kun siinä uunin edessä viuhtoo rassilla edestakaisin, pikkuräksy ensin juoksee eestaas kunnes nappaa rukkaseen kiinni omistajan katsellessa vierestä evääkään väräyttämättä. Ihmisten ääliömäisyyttä ei vaan voi käsittää.
Minusta nuohoojan käynti on mukava. Hormit on taas putsattu ja kaikki värkit todettu paloturvallisiksi. Jotkut valittavat, että nuohous on kohtuuttoman hintaista. Minun mielestä uunien, kiukaiden ja niiden hormien hyvä kunto on niin suuresti mielenrauhaan vaikuttava tekijä, että kyllä siitä mielellään kerran vuodessa maksaa sen minkä tarvitsee.
1. Fiksu koiraihminen
- Tulee sisälle, on hiljaa aloillaan eikä katso koiraa silmiin ja antaa koiran nuuhkia rauhassa.
Koira toteaa tulijan vaarattomaksi.
2. Koiria pelkäävä
- Tulee sisälle, jäykistyy kauhusta, pitää kädet lähellä vartaloa ja koira saa nuuhkia rauhassa kun ihminen ei tiedä mitä tehdä eikä edes kykene tekemään mitään.
Koira toteaa tämänkin tulijan vaatattomaksi.
3. Koiria rakastava ei-koiraihminen
- Tulee sisälle, ihastuu silmittömästi, yrittää silittää ja kimittää "nonononono ei tarvii haukkua noin kamalasti voi kun ootte ihania!!!"
Koira villiintyy entistä hurjempaan meteliin eikä varmasti anna koskea. Murinaa riittää vielä pitkään, koska tulija on todettu hyvin epäilyttäväksi.
4. Salakähmäinen yllättäjä
- Avaa oven hiljaa ja hiipii sisälle vielä hiljemmin, kunnes keskellä tupaa älähtää "Hihihi sainpas yllätettyä, kaikenlaisia vahtikoiria!"
Koira pistää koko talon sekaisin eikä luota tulijaan seuraavaan kahdeksaan vuoteen.
Viides ryhmä on tarpeeksi hyvät tutut, jotka saavat ensin haukut ja sitten laulut kun tunnistaminen on tapahtunut eli heitä ei lasketa vieraiksi.
Ja sitten on nuohooja.
Viimeksi mainittu kävi meillä tänä aamuna. Koska nuohooja on valtavan kokoinen äijänköriläs (tosin laihtunut viime näkemästä) ja musta kuin muurinperä, koirat pitävät häntä erinomaisen epäilyttävänä. Mikko on harvinaisen mukava, mutta tulee sisälle vauhdikkaan rempseään tyyliin, mitä koirat eivät ymmärrä.
Itse en tapausta nähnyt, mutta Mikko kertoi Hipan lähes melkein napanneen kädestä. Meidän Hippa, joka ei ole yhteenkään ihmiseen hampaalla puuttunut! Kyllähän tytöt pian leppyivät ja antoivat itsensä silitettäväksi.
Mitä opimme tästä? Sanoin Mikolle, että saisi käydä useammin kuin kerran vuoteen. Seuraava käynti todennäköisesti on vasta vuoden kuluttua, joten tutustuminen suoritetaan sitten heti ovella. Hampailla napsimista - edes hipaisua - ei hyväksytä ja aion tehdä sen eteen sen minkä asia vaatii. Koirien pitää itse todeta vieras vaarattomaksi, en minä eikä sen enempää vieraskaan voi sitä prosessia nopeuttaa. Monta kertaa on yritetty ja yritykseksi on jäänyt.
Eikä nämä mitään. Mikko kertoi, että pikkukoirat ovat yleensä ihan mahdottomia. Kun siinä uunin edessä viuhtoo rassilla edestakaisin, pikkuräksy ensin juoksee eestaas kunnes nappaa rukkaseen kiinni omistajan katsellessa vierestä evääkään väräyttämättä. Ihmisten ääliömäisyyttä ei vaan voi käsittää.
Minusta nuohoojan käynti on mukava. Hormit on taas putsattu ja kaikki värkit todettu paloturvallisiksi. Jotkut valittavat, että nuohous on kohtuuttoman hintaista. Minun mielestä uunien, kiukaiden ja niiden hormien hyvä kunto on niin suuresti mielenrauhaan vaikuttava tekijä, että kyllä siitä mielellään kerran vuodessa maksaa sen minkä tarvitsee.
Kommentit