Muistoissa

 Hippa  3.5.2010 - 5.4.2022


RTK2 RTK1 BH Patchcoat Tabitha
Gearharts Headliner "Rocky" x Patchcoat Pamela "Pami"

Black tricolor, pitkä häntä
Lonkat: A/A
Kyynärät: 0/0
Selkä: OK (2011)
Silmät: OK (2011)
LTE: +172 laukauskokematon
Hippa KoiraNetissä

Jos Jatsi oli hetken mielijohde, Hippaa suunniteltiin sitäkin hartaammin.

Odotus meni Pamilla hyvin, mutta synnytys ei ollutkaan itsestäänselvyys. Ultrassa näkyi neljä pentua, mutta omin voimin Pami synnytti yöllä vain kaksi. Miimi kiikutti Pamin aamulla Ahon vastaanotolle, jossa se pääsi kiireellisenä sektiopöydälle. Hippa pääsi maailmaan ja hengitti, mutta oli kovin vetelän oloinen. Eräs eläintenhoitaja jaksoi ravistella ja heitellä pentua suunnilleen pitkin seiniä, kunnes valtava klimppi irtosi kurkusta. Sitten äänijänteet aukesivat ja siitä lähtien sitä ääntä on riittänyt.

Pennut olivat vain parin päivän ikäisiä, kun sain kunnian mennä hoitamaan niitä. Eihän ne juuri hoitajaa sen ikäisinä kaivanneet, vaan Pamille piti antaa ruokaa kun talonväki oli päivän poissa. Jonkun verran siinä sivussa tuli pentuja paapottua. Saattoi olla, että enimmän aikaa köllöttelin pentulaatikossa.

Juhannuksena Hippa muutti meille. Reipas koiran alku se oli alusta lähtien. Kun se eräänä päivänä näki Jatsin raapivan pissaamisen jälkeen maata takatassuillaan, otti mallia ja teki samoin. Hätäisesti luovutusikäieltä pennulta huvittavan näköistä toimintaa.

Ensimmäiselle aussieleirille Hippa osallistui jo kymmenen viikon iässä. Harmin paikka kun muita pentuja ei sinä kesänä leirillä ollut, mutta sylejä ja rapsuttajia sitäkin enemmän.

Pikkupentuna Hippa oli hyvin sosiaalinen, toisin kuin Jatsi. Aikaa myöten Pamin varautuneisuus puski luonteessa yhä enemmän esiin ja nyt tätä kirjoittaessani vuoden ja neljän kuukauden ikäinen Hippa on kohtalaisen välinpitämätön vieraitten ihmisten suhteen. Eipä haittaa minua. Jos haluaisin, että koira on jokaisen vastaantulijan sylissä, hommaisin labradorinnoutajan tai jonkun vastaavan. Mutta kun en halua.

Luonteensa puolesta Hippa eroaa Jatsista kuin elokuun päivä yöstä. On tullut ihmeteltyä toisenkin kerran, että miten olen saanut Jatsin koulutettua noinkin pitkälle kun Hipan kanssa olen aivan kädetön. Se vaatii sisäfilettä palkaksi, että suostuu yleensä tekemään mitään ja senkin se unohtaa saman tien. Seuraavana päivänä on kuin ei olisi koskaan kuullutkaan moisia käskyjä.

Taistelutahtoa löytyy, mutta viettitaso on paljon matalampi kuin Jatsilla. Hämmästyttää yhä edelleen, miten Hippaa voi palkata taisteluleikillä ja jatkaa hommia entiseen malliin. Vire laski heti leikin loputtua. Jatsillahan meni kuppi nurin, jos kesken treenin revitti patukkaa.

Jälkeä, tottista ja esineruutua ollaan treenattu vaihtelevalla menestyksellä. Kaikki, mikä Jatsin kanssa on ollut aikoja sitten itsestään selvää, ei Hipan kanssa tunnu toimivan millään. Voi sanoa, että molemmat ollaan treenin jälkeen puhki sekä ruumiillisesta että henkisestä työstä.

Elokuun lopulla Hippa pääsi käymään ensimmäistä kertaa lammaslaumassa ja se kolahti heti. Hyvänen aika sentään, miten elämän tarkoitus selvisi koiralle sillä siunaaman hetkellä.
Paimennuspaikka on kohtalaisen matkan päässä, mutta kyllä me yritetään siellä käydä ja toivottavasti ainakin sillä saralla saisi Hipalle jonkun tuloksen. Käyttöominaisuuksia näkyy riittävän.

* * * 

Päivitetäänpä tätä hieman nyt kun Hipastakin on jo aika jättänyt. Hippa ei soveltunut palveluskoiraksi, koska reagoi paukkuihin. Siitä kehkeytyi muutenkin melko ääniherkkä koira, mutta kun en vaatinut siltä semmoista mitä se ei kestänyt, Hippa oli mainio kaveri. 

Paimennuskisoissa kävimme yhden kerran, mutta tulosta ei tullut. Paimentamista kyllä jatkoimme aina kun satuimme pääsemään ja siitä hommasta Hippa nautti täysin siemauksin. Sittemmin vanhoilla päivillä olisimme ehkä selvinneet kisaradastakin, mutta Hippa oli jatkuvalla lääkityksellä, joten se ei tullut kysymykseen.

Tokossa kisasimme yhden kerran ja saimme kehnon 3-tuloksen. Se ahdistui silläkin kentällä, vaikka ei ole ennen käynyt eikä siellä ole ammuttu. 

Siirryimme vielä kevyemmän lajin, rally-tokon pariin. Sepä oli mukavaa! Treenasimme PoKS:illa ja kisasimme voittajaluokkaan asti, mutta Hipankin selkä alkoi oireilla jo kuuden vuoden iässä. Lopulta käytin sen Martinalla kuvissa ja tuloksena oli välilevyrappeuma T12-T13 välissä. Jotain oli tapahtunut, mutta kukaan ei tiedä mitä. Kipulääkkeillä ja kehonhuollolla mentiin ja tehtiin jotain pientä jos siltä tuntui.

Hipan viimeisistä hetkistä voi lukea täältä.

 

Jatsi 10.8.2003 - 29.7.2017



BH TK2 VK1 JK3 Patchcoat Palmyra
Mr. Binks Fritto Banditto "Fritto" x North Legends American Dream "Unelma"

Red tricolor, lyhyt häntä
Lonkat: A/A
Kyynärät: 0/0
Selkä:
- Ylimääräinen lannenikama (2004)
- Spondyloosi lanne-ristiluuliitoksessa (2011)
Silmät: OK (2013)
LTE: +182 laukausvarma
Jatsi KoiraNetissä

Jatsi tuli meille täsmälleen joka koirakirjassa olevan "älä hanki koiraa näin" -kohdan mukaan.

Aloitetaanpa alusta.
Olin muistaakseni vuonna 1999 tai jotain Liperin Kennelkerhon kentällä vetämässä tokotreenejä, kun Virolaisen Wilhelmiina eli Miimi tuli kentälle sekarotuisen Filoksen kanssa. Aikanaan mukaan liittyi nuori Unelma vieden sydämeni mennessään sen siliän tien. Sanoin jo silloin Miimille, että tuosta koirasta voisin haluta pennun.

Kuinka ollakaan, kesällä 2003 Unelma sai pentunsa. Onnittelin pennuista, mutta en kiinnittänyt tapahtumaan sen enempää huomiota.
Eräänä päivänä Miimiltä tuli tekstari, jossa hän mainitsi yhden kauniin ja kontaktihakuisen narttupennun olevan vailla kotia. Kävin katsomassa pentua ja sehän oli menoa se. Meillä oli silloin esikoispoika vasta reilun vuoden ikäinen ja kuopus odottamassa maailmaan tuloaan, mutta Miimi luotti minuun ja Jatsi muutti meille.

Vanha sekarotuisemme Cindy oli kolme päivää käärmeissään tulokkaasta, mutta neljäntenä päivänä suli ja leikki alkoi. Harmi vaan, kun ikäeroa oli sentään yksitoista vuotta. Kovin kauaa Cindy ei pysynyt vilkkaan Jatsin tahdissa.

Aloin tokotreeneillä ja äitiyslomalla oli aikaa puuhastella pennun kanssa.
Jatsi oli 1 v 2 kk kun korkattiin alokasluokka. Se oli pennusta lähtien kuin räjähtämäisillään oleva ruutitynnyri kaiken tekemisen suhteen ja on sitä vieläkin.

Hakua harrastettiin myös, mutta huonosti irtoavana se homma ei edennyt. Välillä meni paremmin ja välillä huonommin. Norskirulla ei käynyt Jatsille, koska se oli aina kainalossa ja viimeinen niitti oli viestin aloittaminen. Haku sotki niin paljon tätä uutta lajia, josta Jatsi selkeästi myös tykkäsi enemmän.

Ensimmäisessä kokeessa saimme tittelin VK1 ja vieläpä ykköstuloksella.
Avoimen luokan kokeet menivät penkin alle. Ensimmäisessä kokeessa Jatsi ei lähtenyt toiselle taipaleelle ja toisessa kokeessa karhu oli ollut radalla, joten kaikki koirat päättivät olla menemättä moiseen metsään.

Aikaa myöten viestin harrastaminen loppui perhekokonaisuuden uudelleenjärjestelyn takia.

Viestin rinnalla aloitimme jäljestyksen vuonna 2007 aussieleirillä Suvirannassa. Viestin ansiosta Jatsi kyllä osasi jäljestää, mutta keppien noukkiminen oli varsin vastenmielistä. Sata lasissa eteenpäin, se on Jatsin motto. Ilmaisu eteni ja koirakko eteni kokeisiin asti, kunnes keväällä 2009 saimme JK2:n hienolla ykköstuloksella ja siihen tyssäsi meidän jälkiura.

Aikaa myöten selvisi, että sen selkä oli todella jumissa. Kenties siitä johtuen kepit eivät tahtoneet nousta ja esineruudussa työskentelystä loppui teho. Myös juhannuksena 2010 saapuneen Hipan kanssa Jatsi ei leikkinyt ja saman kesän leirillä ihmiset huomauttivat Jatsin huonosta liikkumisesta.

Hierontaa kehiin. Se auttoi, mutta lopullinen varmuus tilanteesta tuli Väisäsen Kirsin vastaanotolla. Kuvautin Jatsin selän ja diagnoosi oli spondyloosi lanne-ristiluun liitoksessa.

En ole hyppyyttänyt Jatsia pk-esteillä sen koommin ja muukin rankempi työskentely tiesi kipulääkettä. Jälkeä ajettiin huvin vuoksi, tokon voittajaluokassa kokeiltiin muutaman kerran, mutta en edelleenkään osaa niitä koukeroita koiralle opettaa, joten se harrastus jäi. Myös rally-tokossa starttasimme kerran.

Ajan myötä keskityin vain pitämään koiran kivuttomana. Mieli oli iloinen, joten se piti pinnalla pitkään, vähän liiankin pitkään.
Jatsin viimeiset hetket on kirjattu muistiin tässä tekstissä.


Cindy 13.2.1992 - 20.4.2007


Cindy oli ensimmäinen koirani. Se oli belgianpaimenkoiran ja suomenpystykorvan suloinen soppa, enemmän belgiä kuin pystistä. Herkkä, rauhallinen, helposti kyllästyvä, vaikeasti motivoitava, hieman riistaviettinen. Siinä sitä oli ensikertalaiselle opiskeltavaa koirankoulutuksen saralla.