Hippasen verran höpinää

...se pallot pudottaa. Rakas koirani Hippa. Joulukuusi ei kuulu huoneistomme vakiovarusteisiin, mutta voitko silti ottaa sen huomioon leiskauttaessasi railakkaan olemuksesi sohvan selkänojan yli? Pojat koristelivat kuusen työllä ja vaivalla, se on täpötäynnä blingblingiä ihan jenkkityyliin ja valaistu vielä kaiken lisäksi, joten ei ole siitä kiinni etteikö sitä huomaisi. Häntäsi on ällistyttävän ulottuvainen koukkimaan alimmat pallot pitkin seiniä ja sohvan kautta suorittamasi syleily pistää keskirungon koristeet vipattamaan. Välillä tuntuu, että pelkkä läsnäolosi saa joulupuun karistamaan neulasensa. Noh, mitä me pienistä. Enkä suinkaan valita, koska saanhan minä Hippiäisen ansiosta jatkaa koko joulun ajan sitä, minkä pojat jo yhden kerran suorittivat. Muuten meidän joulunpyhät menivät rauhallisissa merkeissä. Aattona mentiin mökille, minne tulivat myös Pekka ja Tanja. Sauna tietenkin lämpeni ja menin Kimmon kanssa kylpemään. Atte jostain syystä ylenkatsoi seuraa, mutta men...

Sitä se minun uneni tiesi. Voi kauhujen kartano missä vietin viime yöni! Asuin jossain kuppasessa kerrostalokämpässä ja luin kammottavaa kirjaa. Se oli niin pelottava että revin siitä kannet ja selän pois, ettei katse vahingossakaan osuisi siihen. Silti sitä oli pakko selata ja siinä oli kuviakin, joku mielipuolen näköinen äijä. Siinä unessa menin kirjan tapahtumiin sisään ja minusta tuli sarjamurhaaja, joka puri uhrinsa kuoliaaksi. (En ole katsonut Uhrilampaita pieneen hetkeen, uskoo ken tahtoo.) Välillä itse pakenin sitä purevaa sarjamurhaajaa. Pakeninko siis itseäni? No, joka tapauksessa en meinannut millään saada itseäni hereille siitä kauhusta. Pojatkin olivat maisemissa mukana ja lopussa oli hirveä myrsky, rekat kaatuivat tuulen voimasta ja menivät menojaan pitkin teitä. Ja mitäpä tapahtui kun kello soi ja lähdin koululaisia herättämään... Ihmettelin, miten valoisaa tuvassa oli. Juu, yksi kynttilä oli syttynyt itsestään palamaan. Vietin eilen hämäränhyssyä kynttilänvalossa....

Äsken tuli lausunto Hipan kuvauksesta: Lonkat A/A ja kyynärät 0/0! Kylläpä passaa pistellä menemään terveillä kintuilla. Ihana, mahtava typykkä!

Syksymmällä yllytin Miimiä järkkäämään Joensuun seudun aussiepikkujoulut. Alun nihkeän suhtautumisen jälkeen kelkka kääntyi ja tänään tavattiin Virolaisessa yhteislenkin ja nyyttäreiden merkeissä. Talonväen ja meidän lisäksi paikalle tulivat Hilkka, Kiri ja Valo, Satu ja Viiru sekä Ari ja Mari Kidan ja kleinspitz Oscarin kanssa. Sukukokoushan siitä lähes kokonaisuudessaan tuli. Kaikki muut aussiet olivat Patchcoat-koiria paitsi Kida, joka kuuluu Särkivaaran klaaniin. Niin kaunis ja vilkas neiti! Ulkonäöllisesti ihan erilainen kuin Miimin kasvatit. Sukunäkö on hämmästyttävä seikka. Aluksi lähdettiin porukkalenkille. Läheskään kahden tunnin lenkkiä ei tarvinnut vaivautua kiertämään, koska koiraporukalla kilometrejä kertyi varmasti moninkertainen määrä meihin ihmisiin verrattuna. Yhdeksän nartun laumassa vauhtia riitti kiitettävästi ja pikkuinen Oscar mennä vipelsi seassa hyvin herrasmiehenä. Pojat olivat lenkin ajan talonvahteina ja meidän palattua saivat kerralla monta rapsutettav...

On siellä Kirsi-tädin vastaanotolla aina kiva käydä. Vaikka se vähän neulalla tökkii, niin saa sieltä sitten namuja hyvitykseksi. Jatsin tämänkertainen keikka menikin pelkän 4-rokotteen piikkiin, mutta Hippa sen sijaan tainnutettiin pienille päikkäreille. Juoksusta, valeraskaudesta ja vinkulelujen hoivaamisesta toipuneen Hipan tie vei virallisiin lonkka- ja kyynärkuviin. Selkä kuvattiin myös, mutta vain minun ja Miimin mielenrauhan takaamiseksi. Uneen tuupattu potilas käyttäytyi oikein rauhallisesti. Huolestuttavampaa olisi ollut, jos ei olisi käyttäytynyt. Kuvien valmistuttua yksi toisensa jälkeen jännitys tiivistyi, jos sitä nyt alunperinkään oli havaittavissa. Kyllä sen olisi silmäpuoli sonnikin nähnyt persesilmällään, ettei Hipan kuvissa ole mitään ihmeellistä. Jos Kennelliitossa ollaan toista mieltä, niin sopii vain ällistellä, että millä ihmeen silmällä siellä niitä kuvia syynätään. "Mitään en tajua, mutta hyvältä näyttää", sanoin kuvia katsellessani. "No ...

Yleensä olen muistanut vanhempien merkkipäiviä leipomalla kakun, koska se on helpoin ratkaisu ihmisille, joilla on jo lähes kaikkea. Tänä syksynä tein poikkeuksen ja ostin isälle Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan, äänikirjaversiona. Olen lukenut kyseisen kirjan paperiversion ja nauroin itseni kipeäksi. Aina on oma lehmä ojassa ja niin oli tälläkin kertaa. Vanhanaikaisena ja tapoihini piintyneenä olen luottanut mielikuvituksen voimaan. Äänikirjaa voisi verrata telkkariin, joka tunnetusti tarjoaa kaiken valmiina ja tappaa luovuuden. Niinhän sitä luulisi ja väärässä olin. Asian ratkaisi se, että lukijana toimii Antti Litja ja sen sopivampaa lukijaa tälle kirjalle ei olisi voinut löytää. Kukas se on, kyselevät nyt nuoremmat lukijat mielessään. Kysy Mr. Googlelta, minä en mnoista selvitä. Antti Litja kuuluu yleissivistykseen siinä missä Kekkonen. Minä muuten aion äänestää Kekkosta ihan periaatteen vuoksi. Jos Kekkonen olisi käytettävissä, niin tämän maan asiat korjaantuisivat kertahei...

Sirkun blogissaan mainitsema osallistuminen Rajala Pro Shopin kuvakilpailuun innoitti minutkin lähettämään kuvan kyseiseen kisaan vielä näin viime metreillä. Äänestää saisi ihan mielellään, mutta enhän minä tollo osaa linkittää sitä kuvaa oikealla tavalla tänne. Olkoot mokoma. Tämä otos siellä jossain nyt joka tapauksessa keikkuu näkösällä. Sitten asiaan, joka vielä joskus lankapuhelinten aikaan oli hyvinkin arkipäivää, mutta nykyään suorastaan eksotiikkaa. Soitin eräälle kuopiolaiselle asiakkaalleni, jonka numero ei ollut ennestään muistissa. Naputin sen ihan manuaalisesti, mutta linjojen tai minkä lie yhdistyttyä robottiääni kertoi kaipaamallani henkilöllä olevan toinen puhelu kesken. En jäänyt odottamaan, koska minusta on yleisesti ottaen kiusallista hoputtaa eikä tässä niin tulenpalava kiire ollut. Kohta puhelin soi ja ajattelin että kiva, soittaa näköjään takaisin ja vastasin. "No Timo terve, soitit äsken?" "No moi, onko Noora siinä lähellä?" "E...

Tänään se alkoi. Koirakoulu! En edes muista, koska viimeksi olen ollut ohjatussa koulutuksessa koiran kanssa. Yksinään ollaan suhrattu omalla pihalla ja milloin missäkin, mutta nyt Kapasen maneesilla ja monen muun koirakon häiriköimänä. Ai että mä nautin kun joku sanoo, että mitä pitää tehdä ja sitten vaan tehdään. Tokon alkeiskurssihan se varsinaisesti on, mutta opeteltavat asiat ovat niin lähellä pk-tottista, että olen ajattellut melkein vakavasti suunnata kevään BH-kokeeseen. Neljätoista koirakkoa taisi paikalle tulla ja oli porukassa sentään tuttujakin, Susanna ja Suzy-suhari. Tänään oli aiheena luoksepäästävyys ja luoksetulo. Aika paljon seuraamista ja perusasentoa tuli myös, enkä ollut siitä lainkaan pahoillani. Hippa osaa perusasennon ja näköjään malttaa pitkätkin seuraamispätkät eikä ympärillä pyörivä muu porukka häirinnyt yhtään. Luoksepäästävyydessä se nousi seisomaan, mutta otettiin uusiksi ja hyvin onnistui. Luoksetulo tehtiin varman päälle eli vetäjä piti hihna...

Että ei menisi ihan itsensä kehumiseksi ja pelkäksi paimennukseksi niin mainittakoon, että ollaan me noitten höppänöitten kanssa tehty muutakin. Eilen aamulla - kun olin vielä autuaan tietämätön tulevasta hääyöstäni - lähdin kaupunkiin ja otin Hipan mukaan. Onhan se itsestään selvää, että pitää niiden joskus olla erossa toisistaan. Käytiin ensin Tintillä maksanamuja ostamassa. Ihan siksi, että olisi jotain pehmeää namia varalla, jos vaikka sattuisi treeni-into puskemaan päälle. Suurin syy tekemättömyyteen taitaa olla tarpeeksi hyvien namien puuttuminen. Nakkipaketteja on turha varastoida jääkaappiin, koska ne häviävät sieltä parempiin suihin, enkä tarkoita nyt koiria. Hippa kierteli kaupassa ja käyttäytyi oikein hyvin. Aikamme ihmeteltyään lähdettiin etenemään ja vein auton Cittarin parkkiin. Sieltä suunta kohti rantaa ja Suvantosillan yli tois puol jokke. Ritiläraput eivät hidastaneet matkantekoa yhtään, reipas tyttö! Toisten siltojen kautta takaisin ja kiersin kanavan reunall...

Eilen iltapäivällä soi puhelin. Ei mitään ihmeellistä sinänsä, ainahan se rallattaa enemmän tai vähemmän, mutta tällä kertaa ystävällinen soittaja veti meikältä jalat alta. "Hotelli Puijonsarvesta päivää. Onneksi olkoon, olet voittanut yön hääsviitissä!" WHAAAT?!! Kuten aiemmassa kirjoituksessa mainitsin, olin sunnuntaina kyseisessä hotellissa häämessuilla näytteilleasettajana. Kaksi hotellin henkilökuntaan kuuluvaa naista piti arpajaisia naapuripöydässä ja voittona oli tosiaan yö hääsviitissä kahdelle, skumppaa tervetuliaisiksi ja aamiainen huoneeseen. Eräänä hiljaisena hetkenä marssin heidän luokseen. "Voinko mie osallistua arvontaan vaikka en oo menossa naimisiin eikä mulla sen puoleen oo miestäkään? Tää on niin kiva paikka että haluan tänne yöksi." "Totta kai, tämä on kaikille avoin ja jos voitat niin eiköhän tuolta Puikkarista illan mittaan sulhasehdokas löydy." Uskomatonta! Ikuinen pahanilmanlintu ja epäonnenhaukka voitti! Että osasivat niid...

Lauantaiaamuna ampaisin harrastustoimittajan hommiin koulutuskentälle tekemään juttua BH-kokeesta. Muutama tunti vierähti katsellessa ja kuvatessa. Päivällä lenkitin omat koirat ja illalla jälleen josepalaisten keskuuteen talkoolaisten illanviettoon Jokiasemalle. Erillistä pikkujoulua ei tänä vuonna järjestetty. Mari toimi pääemäntänä ja oli hoitanut paikalle tosi hyvät sapuskat. Liialta syömiseltä ei näköjään voi välttyä, ainakaan tällä itsekurilla. Mari järkkäsi myös tietokilpailun ja se aiheutti jälleen pientä meteliä, mutta Hemin Hipit eli meidän joukkue voitti. Palkintona oli materian sijaan kaikkien kunnioitus, mutta epäilen että se jäi laihanlaiseksi. Kateellisten panettelua, sitä se vain on. Hilkan järkkäämä kävelevien kirjainten kisa oli tosi kiva. Kahden kuusihenkisen joukkueen selkiin teipattiin kirjain ja vihjeen perusteella piti asettua oikeaan järjestykseen selät tuomaristoa päin. Ei ollut välillä ihan helppoa, mutta voitto tuli kotiin siinäkin lajissa. Tasaista oli...