Hippasen verran höpinää

...kuutonen, seiska ja Laineen Reiska. Niin että montako koiraa meillä nyt olikaan?! Ojalan laskuopin mukaan kolme, mutta ääni, liike ja aussiekerroin otettuna yhtälössä huomioon, sisällä noin yhdeksän ja ulkona himpun verran vähemmän. Toma tuli maaseudun rauhaan pauketta ja levotonta seuraa pakoon. Että se siitä maaseudun rauhasta sitten. Että voi olla äänekästä ja vikkelää sakkia! Lähdettiin kolmikon kanssa lenkille ja entiseen malliin meno yltyi holtittomaksi. Ensimmäisen kilometrin ajan Hippa roikkui Toman niskassa kuin kiinni kasvaneena ja Jatsi räyhäsi poliisitätinä. Hämärässä eestaas pomppiva valtava ärisevä möykky olisi karkottanut kenet tahansa. Pikkuhiljaa miehinen uros Toman sisällä sai tulta alleen ja Hippa joutui vuorostaan pakenemaan. Siitä se tasapaino löytyi. Koirat saivat tasapuolisesti poikien aamulliset ruuantähteet. Tytöt saivat kupit ensin eteensä. Toma yritti uskotella minulle, että kyllä hän saa kotonakin hyökätä kupille ihan tuosta vaan. Onneksi minua oli valist...

Viisas oppii kerrasta, tyhmä ei toisestakaan. Entäs minä? Keskivertokamaa. Kesällä Kolin Erämessuilla otin turpiini ja nyt piti mennä vielä vähän isommille markkinoille kokeilemaan korumyyntiä. Plussalle pääsin, mutta kyllä ne oppirahat on nyt maksettu, ei mahda mitään. Ei tule kolmatta kertaa. Joensuu Areenan joulumarkkinat ovat perinteisesti viikkoa ennen joulua. Menin sinne Marian kanssa, kun molemmat edustetaan samaa korufirmaa ja kiva oli kun oli kaveri mukana. Järjestäjien mukaan myyjiä oli yli 300 ja lauantaina kävijöitä noin 18 000. Millähän nekin lasketaan, kysyn vaan? No olipa miten oli, silti liian vähän väkeä että asiakkaita olisi riittänyt meidän kojulle. Korumyyjiä oli järjettömän paljon ja suurin osa väestä vaan hengaili ilman lompakkoa, saati ostoaikeita. Voi olla, että tuo megalomaaninen tapahtuma on liian lähellä joulua, että ihmiset ostaisivat sieltä lahjoja. Kuulin muutamalta muulta myyjältä, että kauppa olisi voinut käydä kiivaamminkin. Kiitoksia kaikille, jotka kä...

Hippa on joulukoira. Se rakastaa tätä vuodenaikaa ja kaikkea kivaa mikä siihen liittyy. Tein tässä hienon, valaistun tilataideteoksen. Lyhty valaisi maisemaa ja mieltä koko pitkän illan. Seuraavana päivänä jääkuutiot oli järjestelty uudelleen. En ottanut kuvaa, etten pahoittaisi mieltäni. Eilen aamulla kävin kaupungissa muutaman tunnin ajan oleilemassa ja niin päin pois. Olevinaan asioita hoitamassa. Kuinka ollakaan, kotiintuloa siivitti jälleen pieni jännitysmomentti. Naisen (tai äidin) vaistoni oli oikeassa. Hippa oli ottanut pöydältä askertelutarvikkeita sisältävän laatikon ja purkanut lahjanauhakerät sieväksi sotkuksi. Petiään se oli piirrellyt kultatussilla ja syönyt sen. Hopeatussi oli pelkästään syöty. Saattaa olla, että juhannussiivouksen aikaan löydän sohvan pohjasta tai pianon takaa hopeaisia keskisormia ja kirkkoveneitä. Koko komeuden se oli kruunannut pienillä kimaltavilla tähdillä. Sen jälkeen tyyppi oli varmaan ajatellut, että näin hienoja koristeluja ei se ikävä täällä a...

On taas se aika vuodesta. Josepan pikkujoulu noudatti viimevuotista kaavaa sekä paikan että ohjelman suhteen. Aadassa ruokalajeja riitti jälleen yllin kyllin ja hyvää oli. Työn ja vapaa-ajan yhteensovitusongelman takia järjestelytoimikunta turvautui viime vuoden tunteita kuumentaneeseen koiratietokilpailuun, mutta hieman uudistetulla tavalla. Pöytäkunnittain oli joukkueet eikä tappelua tullut. Kaikki osallistujat saivat suut makiaks. Netin ihmeellisestä maailmasta löytyi Hyllyvä suo -niminen näytelmä, johon valittiin ensin roolit ja Sonjan lukeman tarinan mukaan näyttelijät improvisoivat. Viime vuonna esitin vaativan luonneroolin telttana, joka oli kevyttä kauraa tämänvuotiseen rooliin verrattuna. Liekö Jennalla ollut näppinsä pelissä, kun minulle osoitettiin Leijuvan sumun osa. Tarinassa oli suon ja synkän metsän lisäksi kuiva varpu, hirvi, metsästäjä ja mikrouuni. Koko juonta en tähän naputa, koska se on löydettävissä googlettamalla. Näytelmässä oli kriittiset hetket menossa, kun kab...

Facebook, tuo persuksille potkimisen lahja maailmalle, välitti tietoa Hippaan kohdistuvista kuvatoiveista. Saamanne pitää ja terkkuja Sannalle. Klikkaamalla näkyy mukavammin. Mikähän siinä on, että kahta aussieta ei saa yhteen kuvaan järkevän näköisinä? Sen sijaan yksi osaa aina olla kuvattavana oikein sievästi. Söpöliini!

Katselin eräänä päivänä Pirkkaa ja ihastuin lihapullavuokareseptiin. Näytin kuvaa Atelle. "Aattelin tehä illalla tämmöstä ruokaa, käviskö?" "Joo tee vaan." Kun ihanantuoksuinen vuoka oli pöydässä, viimeksi äänessä olleella oli kommentti valmiina: "Yäk minkä näköstä, en syö!" "Mutta miehän kysyin että voinko tehä tämmöstä ja sie sanoit että siitä vaan." "Niin sanoin, mutta en sanonu että söisin sitä." Niin. Tunnen itseni tyhmäksi sekä kaksi- että nelijalkaisten lasteni rinnalla ja jo ajat sitten sanoin, että jos pojat olisivat koiria, ne olisi aussieita. Voi sitä järjen juoksua! Tänä aamuna oli toisenlainen keskustelu. "Miten vaniljasta tulee vaniljaa?" "Niin että mitä häh?" "Että miten siitä mustasta tulee valkosta?" "Jaa siitä. Ne mustat jyväset on vaniljaa ja jos tehhään esimerkiks oikeeta vaniljajäätelöö niin siinä on niitä mustia pisteitä. Jos se jätski on ihan valkosta niin siinä on vaan aromiaine...

Siis mitä ihmettä?? Huomasin tuossa hetki sitten, että hallintapaneelissa vai mikä hää nyt ikinä onkaan, on kaksi lukijaa! Hip hei! Nakkasin heidät etusivulle ja te kaikki arvoisat muut, seuratkaapa esimerkkiä! Hee, tämähän oli mielenkiintoinen juttu että voi niinkun ilmoittautua blogin seuraajaksi. En ole yhtään aikaani jäljessä, enhän? Olen niin paljon edellä, että laahaan jo perässä.

Vapaa viikonloppu, no, ihan vähän töitä mutta siinä se sivussa meni. Sovittiin Jennan kanssa treffit muuntajalle kymmenen kieppeillä. Pennut repesivät riemusta toisensa nähdessään. Jatsi urmutti välillä olevinaan poliisina, mutta kyllähän sekin oikeasti noista kakaroista tykkää. Me vaan käveltiin ilman ihmeempiä suunnitelmia, mutta suuntavaiston perustella tuli tehtyä justiinsa sopiva lenkki. Raskasluminen hanki antoi vähän vastusta kaksijalkaisille, mutta Jatsi se vasta otti homman urheilun kannalta. Ne valtavat lumipallot jalkakarvoissa toimi nilkkapainoina ja personal trainerina. Hipasta piti ottaa korvanhörötyskuva. Linssi taisi olla vähän huurussa... Minulla oli juttukeikka kahdelta Suhmurassa, joten mentiin Jennan kanssa heille ihmettelemään. Harri oli juuri herännyt ja kahvinkeitossa, joten minäkin sain aamuteeni. Siinäpä vasta mukava miekkonen! Ei ole ollut aiemmin kunnia tavata, mutta Harri lukeutuu niihin ihmisiin, joihin tutustuu heti välittömästi. Juteltiin kuin vanhat tutt...

Marraslumi ei maassa pysy. Siihen on luotettava, koska minulla ei ole aikomustakaan kolata tuota ihanan valkoista, mutta tonnin painoista pihalla makaavaa massaa yhtään mihinkään. Ajelen vaan autolla eestaas pitkin pihaa, että tallautuu ja sulakoon loput. Hyötyliikuntani alkaa pakkaslumen tultua. Tänään käytin koirat Ahon hienolla uudella vastaanotolla. Hipalla olen epäillyt nenäpunkkia, mutta nyt ei mitään oireita tietenkään ole ollut viimeiseen viikkoon. Reseptin sai kuitenkin varmuuden vuoksi. Jatsilla oli silmäpeilaus ja simmut ovat terveet edelleen. PPM ei häviä, muttei lisäännykään. Näin samalla reissulla mielenkiintoisen koiran. Voisin vannoa sen olevan värin perusteella ajokoiran ja ruumiinrakenteen perusteella salukin yhteistyön tulos. Olisipa aika kätevä metsästyskoira tämmöiselle, jota ei kiinnosta aseenkantolupaa hankkia. Voisi pistää koiran jäniksen perään, kun sehän saisi pupun juoksemalla kiinni. Sitten vaan napsauttaisi niskat poikki ja toisi minulle. Nylkeminen ei tosi...

Jatsi pääsi eilen pitkästä aikaa hierojan käsittelyyn. Selkä oli jälleen jumissa, mutta jalat onneksi ei. On se uskottava, että kun Hipan kanssa leikkiminen loppuu niin silloin on isosisko kipeä. Aloin jo vakavasti harkita koirahierojakoulutukeen menoa ja into vain lisääntyi, kun kuulin Hannen pyrkivän samaan paikkaan. Hyvä kun ehdin ääneen ajatella asiaa, niin muutamat olivat jo suunnilleen varaamassa aikoja koirilleen. Kiva tietää, että asiakkaita on odottamassa. Senja ja Jyry tulivat Espoosta näille nurkille syyslomaa viettämään ja toivat Lion meille hoitoon ainakin yhdeksi yöksi. Outoa kun talossa on uros, joka on kuitenkin niin rauhallinen, ettei ymmärrä ollenkaan näitä minun vilkkaita tyttöjäni. Illan se vietti eteisessä sen oloisena, että voisi lähteä kotiin vaikka heti eikä ruoka maistunut. Annoin olla rauhassa ja käskin omianikin jättämään Lion rauhaan. Kerran se kävi yöllä kysymässä minulta, että joko nyt viet minut kotiin. Aamulla se oli ihan entisensä eikä vierastanut näitä...

On se ihanaa kun minulla on Unelman tytär Jatsi, joka on ihan kuin äitinsä kaikkine kotkotuksineen. Minun kultamuru! Sitten on Pamin tytär Hippa, joka on ihan toisenlainen tätiinsä nähden, mutta yhtä ihana. Pamistakin tykkään aivan kuin omasta koirasta ja siksi on ihanaa kun omistan sen tyttären. Ajattelin, että saisin Pamin tyylisen suoran ja rehellisen koiran, mutta kas kummaa. Pieniä unelmamaisia keekoiluja puskee siinäkin otuksessa pintaan. Esimerkiksi eilen Jatsi halusi ulos vähän väliä. Tähän asti Hippa on ollut juonessa mukana tyyliin "ai ulos, joo, mennään heti ja mitä pikemmin sen parempi!" Entäs nyt? Jatsi menee ovesta pihalle ja Hippa tuntumassa mukana, mutta kääntyykin kynnyksellä takaisin ja katsoo minua mummonsa tyyliin "antaa vaan Jatsin olla ulkona ja ollaan me ihan kaksistaan, jooko? Tehhään jotain kivaa tai köllötellään sohvalla!" Juttelin tässä Virven kanssa kun hän kertoi naksutelleen Watille ja se toimii tosi hyvin. Minä tuskailin, että Hippa ei...