Hippasen verran höpinää

Hippa, vuosi ja neljä kuukautta, kävi tänään Kuttukuussa tutustumassa lampaisiin ensimmäistä kertaa. Voi minun pientä jääräpäätä kun se tajusi elämänsä tarkoituksen yhdellä sormennapsutuksella. Minähän en tiedä paimennuksesta mitään, joten ensin Sinikka opetti sauvan merkityksen. Se on käden jatke, jolla annetaan koiralle painetta edetä tiettyyn suuntaan tai hiljentää vauhtia. Hyvä. Hippa tajusi heti pysyä minun takana kun näytin sille sauvalla, että siellä pysytään. Sinikka otti sauvan ja minä menin lauman taakse Hipan kanssa. Kuljettiin siellä ihan rauhassa ja samantien Hipan sai päästä hihnasta irti. Se ajoi laumaa sopivalla etäisyydellä, rauhallisesti ja ääntäkään päästämättä. Suunnan vaihdoksiin ja muihin sauvalla annettuihin merkkeihin se reagoi todella herkästi. Jos tuo toiminta ei ole myötäsyntyistä niin ei sitten mikään. Se oli niin cool, kun tiesi heti mitä piti tehdä! Menimme autontäyteisellä porukalla, Satu ja Viirumaija sekä Miimi ja Viia ja tietysti pojat mukana....

Voi minun pientä punaista kaunokaista kun sekin vaan vanhenee! Kropan kunto on välillä vähän niin ja näin, mutta mieli on onneksi virkeä tai hyvin virkeä, riippuen kropan kunnosta. Aamulla oli juttukeikalle meno ja samalla reissulla käytin Aten hammaslääkärissä. Kimmo lähti ihme kyllä mukaan, vaikka olisi ollut viisaampaa jättää koiranvahdiksi. Nimittäin Hippa iski taas. Se oli meidän poissaollessa järjestänyt synttäriyllätyksen, ei niinkään Jatsille vaan minulle. Ei se Miimiltä saatu anopinkieli mitään eikä mullat matossa, mutta tämä! Minun ylellinen käsikuorintavoide, yääh! Pumppu on käsitelty sen verran käyttökelvottomaksi, että kaipa tuolle pullolle on puukkoa näytettävä että saa loput aineet sieltä pois. Jospa me lähdetään tyttöjen kanssa juhlan kunniaksi mustikkaan. Niitä on kylälle vievän harjun takana paljon ja isoja.

Sain päähäni mennä läheiselle vadelmatilalle vatunpoimintaan. Alkusato oli satunnaista ja poiminta hidasta, koska vattuja oli vähän ja ne piti lajitella ykkös- ja kakkosluokan marjoihin. Vähänkin mustaa reunassa ja se ei kelvannut mihinkään, joten eikun hyvä osa suuhun ja loput kankaalle. Kylläpä oli ekan päivän jälkeen vattuuntunut olo. Toisena päivänä en syönyt jostain syystä enää yhtään vattua. Pikkuhiljaa marjat kypsyivät ja samaa tahtia poimija, mutta ei niinkään työn takia vaan auringon kärventämänä. Kuten kaikki tietävät, hellettä on piisannut viime aikoina ihan kiitettävästi. Paikka on suojaisa tuulen suhteen muutenkin, ja jos vaikka joku henkäys jostain kävisikin niin aina on miestä korkea pöheikkö edessä. Ei se mitään, työsato kasvoi sitä mukaa kun pääsato kypsyi. Jos toissa viikolla marjojen perässä piti juosta niin viime viikolla ne kävivät joukolla päälle. Samalla keräsin itselleni niitä myyntiin kelpaamattomia pikkurupeloita tai muuten viallisia. Kätevää kun saa omat marj...

Se oli päivän sana se. Kuavi ihan savolaisittain ja sen oppi aussiekansa ympäri Suomen. Tämän vuoden aussieleiri oli siis 11. - 15.7. Kaavilla toimintakeskus Raukussa. Oli aika luksusta ajaa 40 minuuttia leiripaikkaan. Hassua, hyvä kun pääsi pois kotoa niin oli jo perillä. Kaikilla ei mennyt ihan niin nopsaan. Marru ja Jani nakkasivat Villen mummolaan matkalla leirille. Tässä ei olisi mitään ihmeellistä muuten, mutta kun tietää lähtöpisteen olevan Kangasala ja mummolan sijainti Sodankylässä niin vähemmästäkin ansaitsee hatunnoston. Miimi koko systeemin järkkäsi ja kiitos siitä hänelle. Paikalla olleiden lukumäärää ei tullut laskettua, mutta Miimin blogista kopsattuna väkeä oli 35 ihmistä ja 47 koiraa. Aika huikea saldo. Jatsin ja Hipan sukulaisia oli pitkälti toistakymmentä. Mirka, Tessu ja walesinspringeri Petteri olivat meidän kämppiksinä. Leiriä edelsi kahden päivän luonnetesti ja Hanne antoi vinkkiä aittaan majoittujille. Pöksät olivat kuumia kuin pätsit ja ilmankie...

Toma oli meillä muutaman päivän hoidossa. Helteen takia ei pahemmin lenkkeilty, mutta mökillä käytiin uimassa ja muuten vaan riehumassa. Hippa ja Jatsi hyppäsivät laiturilta lelun perään ja sitten alkoi armoton kilpauinti. Hippa yleensä voitti, se on ihan käsittämätön vesipeto! Toma hyppäsi vaan matalalle, missä jalat ylsivät pohjaan ja sitten alkoi taistelu lelusta. Hippa sai pitää lelua hetken aikaa... ...kunnes Jatsi sanoi, kenen se OIKEASTI oli.

Meneehän se päivä näinkin. Yritän edelleen päästä eroon sekalaisten korujen varastostani, joten on tullut kierrettyä kaiken maailman markkinoita. Kävin Sotkuman kesäpäivillä kärventämässä selkääni, Outokummun torilla kärventämässä vähän lisää selkääni ja tänään olin vaihtelun vuoksi Joensuun torilla kärventämässä naamapuoltani. Kauppa kävi laiskanlaisesti, mutta se ei ollut yllätys. Mukavat naapurit pelastivat paljon kun oli juttuseuraa ja tavaroitten silmällä pitäjiä vessareissun ajaksi. Oli oikein mukavaa ja kivasti tarkeni. Kotiin palattua laskin kassan ja lähdin viemään tuoton pankkiin. Jo piti muuten eksyäkin eto matkalla. Aivottomana ajellessa kurvasin automattisesti kaupalle ja melkein olin jo nousemassa kyydistä kun muistin varsinaisen päämääräni. Ei silti, kaupassa piti myös käydä, mutta Viinijärven kokoisessa metropoliitassa kun lähtee pankkiin niin siellä saattaa vierähtää ja tällä helteellä maidot piimii sinä aikana autossa lojuessaan. Kassalle päästyä ällistyin ylen ystävä...

Eilen päivitin jäljestystaitoja naapurin pellolla. Siinä kasvaa ruokohelpiä ja edelliset kasvustot oli keväällä paalattu eikä uusi heinä vielä kasvanut kovin korkeana, joten sinne oli hyvä tehdä jäljet. Tein ihan pienet ilmaisutreenit eikä jäljet vanhenneet kuin hetken aikaa. Hippa pääsi ensin hommiin ja ajoi jäljen kuin vanha tekijä konsanaan. Keppi nousi ja pienen neuvottelun jälkeen jäljestys jatkui. Seuraavakin keppi nousi hyvin ja jäljestys jatkui vähän kivuttomammin. Jälki päättyi kolmannelle kepille, joka nousi myös hyvin. Nyt meni niin kuin piti ja Hippiäinen pääsi palloa saalistamaan. Hyvä hyvä! Jatsin kanssa ei ollut mitään ongelmia. Tuuli toi Hipan jäljen hajun ja vähän se yritti harhailla, mutta palasi omalle jäljelleen. Pudotin vain neljä keppiä ja ne se nosti kuten kuuluukin. Ensi torstain viralliset treenit pidetään meillä. Pääsee ryhmäkin kokeilemaan peltojälkeä.

Meidän jälkitreenit menee nykyään niin vaihtelevasti, ettei yhtään osaa odottaa, mitä tulevan pitää kun metsään mennään. Pari viikkoa sitten Jatsi hukkasi Susannan tallaaman jäljen niin tehokkaasti, ettei viimeiseen kahteen vuoteen ole moista tempausta tehnyt. Jos koira itsepintaisesti vie takaisin autolle niin minkäs teet. Pitäköön tunkkinsa ja maatkoon rauhassa kontissa. Samalla reissulla Hippa ei tajunnut kepeistä tuon taivaallista ja oli vakaasti päättänyt jättää ne täydellisen huomioimatta. Vaikka kuinka nakkelin keppiä, että se edes saalisvietin voimalla lähtisi hakemaan sen minulle, otus vaan katseli männynlatvoja ja laski käpyjä. Kyllä se kotona osasi edellisenä päivänä. Viime torstaina meni huomattavasti paremmin. Tallasin itse Jatsille noin vajaan kilometrin pituisen jäljen ja sen vanhetessa tehtiin Hipan kanssa pieni kahden kepin jälki. Sen olen jo oppinut, että ei namuja ja keppejä samalle jäljelle. Hippa lähti vauhdilla jäljelle ja ilmaisi kepin, mutta ei pitäisi heti ampa...

Jatsin selkävaivoista on ollut mainintaa ja tällä hetkellä koira viettää suurinpiirtein kivutonta ja kipulääkkeetöntä elämää. Asiat ovat hyvin niin kauan, kun Jatsilta ei vaadita liikoja. Esimerkiksi Patchcoat-viikonloppu oli niin työntäyteinen, että kotiin tultua douppasin Jatsia kipulääkkeellä ja rentouttavalla. Ainoa näkyvä juttu on jatkuva peitsaaminen. Se on ajan saatossa säästänyt itseään tällä ei niin luonnollisella askellajilla ja nyt se on jäänyt tavaksi. Peitsi vaihtuu normaaliksi raviksi aina kun alusta on pehmeä, epätasainen tai aluskasvillisuutta on edes jonkin verran. Tasaisella tiellä en saa koirasta houkuteltua ravia millään ilveellä. Jälleen kiitän kotipaikkani maalaismaisuutta. Kun edellämainitut konstit auttavat ravaamiseen, silloin niitä myös käytetään. Kaupungin asfalttierämaassa kadonneen ravin etsintä olisi huomattavasti vaikeammin toteutettavissa. Lähdettiin koirien kanssa lenkille ja kun tie vei metsäpoluille, aloin tarkkailla Jatsin kulkua. Kun ravi hävisi, si...

Niin milloinkas se minileiri olikaan? Nyt eletään kesäkuun puolta väliä, joten se oli aika tarkalleen kuukausi sitten. Palataan ajassa sinne. Miimi järkkäsi kasvattiensa omistajille kolmen päivän miitingin Laukaaseen. Paikalle tuli yli kaksikymmentä ihmistä ja yli kolmekymmentä koiraa. Taisi olla joka pentueesta joku. Mahtava saavutus! Me lähdettiin reissuun kimppakyydillä, mutta eri autoissa. Käytännön toteutus oli se, että Jenna ja Toma tulivat meille perjantaina iltapäivällä ja peräkanaa lähdettiin kohti Keski-Suomea. Matkalla soitin Kuopiosta lähtevälle Mirkalle ja aikataulut osuivat yksiin justiin eikä melkein, joten treffit sovittiin Jari-Pekkaan Hankasalmelle. Tessu tunsi meidät heti ja riemu oli jälleen vailla rajoja. Toma yritti komentaa velipoikaa, mutta Tessu fiksuna alistuu kaikille, joten sopu säilyi. Siitä lähdettiin kolmen auton letkana jatkamaan matkaa. "Yksi pieni elefantti maarssi nääiin..." Aurinko paistoi, mutta tuuli oli kylmä. Miimi hätyytteli ...

On se kumma kun noitten journalististen kiireitten takia ei jaksa, kehtaa ja kerkiä näitä harrastuskirjoitteluja hoitaa. Siitähän on jo niin pitkä aika kuin... Maanantainakos se Mari kävi meillä Lilyn kanssa? No ihan sama. Tehtiin pentujäljet nuorisolle ja esineruutu seniorille. Jäljen olisin ajanut Jatsillakin, mutta lunta tuprutti siihen malliin, ettei huvittanut mahdollista turhaa työtä tehdä. Hipalle tehtiin pieni jälki ilman nameja ja keppi jäljen päähän. Sen verran se on ihmeissään, että Mari jäi jäljen päähän katsomaan ja naksuttamaan, jos Hippis tekee yleensä mitään kepin havaitsemiseksi. Tekihän se. Toisella kertaa jopa nosti kepin suuhunsa ja siitä sai mahtavat pallopelit palkaksi. Jos tämä äkkinäinen jättäisi nuo pro-systeemit ja opettaisi sittenkin ilmaisun ihan perinteiseen tyyliin ilman maahanmenohipistelyjä. Hippa nimittäin pitää keppiä nätisti ja hiljaa, toisin kuin tulitikkutehtaantyttö Jatsi, joka rouhii kepit lähes tunnistamattomiksi. Jatsille tehtiin reilun kokoinen...