Hippasen verran höpinää

Hippa käväisi tänään Maaningalla Australianpaimenkoirat ry:n järjestämässä luonnetestissä Jorma Kerkän ja Reijo Hynysen sekä harjoittelija Jari Laineen arvioitavana. Toimintakyky +1 kohtuullinen Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty Taisteluhalu +2 kohtuullinen Hermorakenne +1 hieman rauhaton Temperamentti +3 vilkas Kovuus +1 hieman pehmeä Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon Yhteensä 172 pojoa. Ihan se minun koira oli. Luoksepäästävyydessä Hippa kyllä näytteli avoimempaa roolia kuin mitä kotioloissa esittää. Onneksi en laittanut päätäni vadille hieman pidättyväisen puolesta. Siinä tapauksessa en olisi tätä kirjoittamassa. Kas tässä koko hoito: Osa 1 Osa 2 Kiitos Miimille kameran lainasta ja videoitten nettiin lataamisesta, Hennalle seurasta ja kuvaamisesta sekä järjestäjille koko elämyksestä. Oli taas niin kiva nähdä ihmisiä, joita näkee välimatkoist...

Seis, kakara! Jos on keppi, se on minun! Juuri noin, hellitä vaan suosiolla irti. No pitäköön nyt sitten tämän kerran... jälleen. Ulkoilutin uutta kameraani ja havaitsin sen hyväksi. Tai käytettyhän se on, mutta minulle uusi. Entinen sai sen verran sadetta päälleen, että suivaantui ja vaihdoin kerralla parempaan. Jos entisen sarjatuli sanoi räps - - räps - - räps kolmesti sekunnissa, niin tämä ihanuus tykittää optimiolosuhteissa räpsräpsräpsräps... peräti kahdeksan (8!) kuvan sekuntivauhdilla! Se ominaisuus mahdollistaa näitten vangitsemisen huomattavasti tarkemmin: Kummalliset ilveilythän ne tekee aussiesta niin... aussien. Mitä, minikokoinen mammutti?! Ei vaan naapurin Neppa. Lehti vetäisi kuuraparran pörhölleen. Sieltä se talvi tulee. Viime aikojen kosteuden keskellä ei harmita yhtään. Ei kyllä harmita muutenkaan, olenhan talvi-ihminen.

Lauantaina Hippa pääsi viimein korkkaamaan pk-koeuransa. Ilmoitin sen BH-kokeeseen loppujen lopuksi melko pienellä varoitusajalla. Muutama viikko sitten vasta aloitettiin treenaaminen uusien sääntöjen mukaan eli jäävissä liikkeissä ohjaaja pysähtyy käskemään koiran istumaan tai maahan. Kyllä se fiksuna otuksena ne oppi ja paikkamakuukin oli kaiken maailman häiriöiden läsnäollessa varmaa. Meidän vuoro oli ihka ensimmäisenä ja parina oli beauceronuros. Hippa pääsi tekemään liikkeet ekana ja seuraaminen oli kerta kaikkiaan hämmästyttävää. Se skarppasi molemmat seuraamiset samalla intensiteetillä alusta loppuun. Istumisessa se epäröi ja minun piikkiinhän se varmasti meni, koiraa en syytä pätkääkään. Istui ja nousi hetken päästä seisomaan, mutta pysyi kuitenkin aloillaan. Maahanmeno ja luoksetulo olivat moitteettomat. Mutta se paikkamakuu! Hyvä ihme sentään kun tuli mammaa ikävä heti alkumetreillä. En ehtinyt katsoa parin seuraamista pitkän suoran loppuun kun tuomari M. Koistinen ...

Ei, en ole vieläkään liittynyt takaisin facebookiin. Ei tarvitse. Jostain syystä viime aikoina aina kun varovasti raotan postilaatikon kantta, sieltä purskahtaa naamoja naamojen perään päin omaa pläsiäni. Tästä täytyy vetää johtopäätös, että minulla on todella paljon ystäviä ja kavereita, joista suurinta osaa en tunne millään tavalla. Heidän halunsa kaveerata minun kanssani on täysin yksipuolista, mutta ei se tunnu heitä häiritsevän. Aivan, taas sama tuskanpaikka kuin joka kerta missä tahansa kulkiessa V-sanan aikaan. "Olen paras kaverisi, vaikka et sitä itse vielä tiedä." Vaalit. En minä tiedä, ketä pitäisi äänestää. Antoipa äänensä kelle tahansa, jotain tyhmää se kuitenkin tekee kun pääsee vallan kahvaan tai edes lähelle sitä. Lupaa yhtä ja toista, mutta mieli muuttuu kun porukan paine on takana ja aivopesu täydessä käynnissä. Koko äänestystouhu pitäisi järjestää aivan toiselta kantilta eli poissulkemisen kautta. Annetaan ääni sille, jota ei missään nimessä halua ...

Nyt kerta kaikkiaan herätys! Korvapuusti poskelle ja potku persuksille, jos ei muu auta. Päivätyökiireet ovat mennyttä aikamuotoa, joten bloggaamattomuudelle ei ole enää kovin isoja perusteita. Kesä meni Heilissä kesätoimittajana. Tosin alkuperäinen heinäkuun pesti venyi elokuulle ja vielä senkin ohi. En valittanut. Työ oli mukavaa ja yhdellä kädellä jäivät laskettavaksi ne päivät, jolloin en oppinut jotain uutta. Työkaverit olivat niin huippuyksilöitä, ettei parempia osaa edes minun mielikuvituksella toivoa. Ovathan he vieläkin, mutteivät valitettavasti enää työkavereita. Kiirettä piti kuin yksikätisellä tapetoijalla, mutta nautin joka hetkestä. Varsinkin kun sain tehdä juttuja omista mielenkiinnon kohteista. Siinä vaiheessa kun lehdet alkoivat kasvaa koirankarvaa, siirryin hevosiin. Väsäsin hevosurheilusta kaksi erilaista juttua, mutta ne eivät tuoneet ihmeemmin ilmoituksia eli rahaa lehdelle. Päätoimittaja tuumasi, että alkaa pikkuhiljaa piisata. Kaakit makkaraksi, jos ei tule...

Selvennyksen vuoksi täytyy aluksi palata lapsuuteen. Olin ehkä 5-vuotias kun olimme menossa sukulaisiin joihinkin hienompiin juhliin. Se taas tarkoitti asianmukaista pukeutumista. Minä en siihen aikaan suostunut pitämään hametta ikinä enkä missään olosuhteissa. Ei. Käsittämätön vaatekappale ja aina tiellä, tekipä mitä tahansa. Varsinkin puissa kiipeilemistä haittasi ja helmat oli korvissa pyörällä kaahatessa. Juhlien alla piti mennä vaatekauppaan ja äiti voitti taistelun. Jouduin pukemaan hameen ja - hyh - röyhelöpaidan ! Voiko suurempaa kärsimystä enää olla olemassa? Juhlissa koko suku oli liittoutunut minua vastaan. "Voi kun tuo Hanna on niin nätti !" Että minua hävetti. Ei muittenkaan poikien tarvinnut niin pukeutua! Palataanpa nykyisyyteen. Kävin perjantaina kaverini Antin kanssa teatterissa. Pienellä näyttämöllä meni Olli-Kalle Heimon monologi Luolamies, jossa hän analysoi miehiä ja naisia. Ovatko miehet perseestä, kuten naiset väittävät? Eivät, he ovat vain e...

Muistaakseni viime kesänä mainitsin Hipan ongelmasta keppi-ilmaisun suhteen. Se jäljelle nukkumaan käyminen oli jotain uskomatonta ja ajattelin, että josko se olisi näyttänyt viimeisen temppunsa. No ei. Vielä oli yksi ässä hihassa tai korvan takana. Viime torstaina Lea teki Hipalle erinomaisen jäljen. Eka keppi jäi jostain syystä, mutta mitäpä pienistä kun seuraavat ilmaisut olivat idioottivarmoja - liiankin. Hippa kävi maahan tosi ripeästi ja minä kömmin perässä keppiä poimimaan. Huonompi juttu oli se, että keppiä ei ollut. Nostin koiran ylös ja etsimällä etsin kun se on joskus käynyt kepin päälle makaamaan, mutta kun ei niin ei. Sanoin, että alahan etsiä keppiä. Ensin varsinainen työ ja siitä palkka. Koira jatkoi jäljestystä kolme metriä ja painui maahan. Siellähän se keppi oli! Höppänä paiskautui maahan heti kepin vainuttuaan ja kokeili, että jos mamma vaikka menisi helppoon ja antaisi makkaraa. Seuraavalla kepillä sama homma, mutta sitten jo rattaat raksuttivat, että taitaa...

Mietiskelin aamusella, että mitähän tänään muuta tekisi kuin mustikkapiirakkaa. Vastaus tuli tekstarin muotoisena, kun Miimi kyseli jälki- ja lenkkiseuraksi. Valamis kun lukkari sottaan! Paineltiin Hirvolanvaaran kumpareiseen metsään. Tallattiin toistemme koirille jäljet ja lähdettiin lenkille. Siinä sai samalla keräillä sieniä ja kertoilla pitkän ajan kuulumiset, Miimi Armenian reissulta ja minä omista työ- ja vapaa-ajan puuhistani. Hippa sai ajaa suunnilleen alokasluokan pituisen jäljen, pari kulmaa ja jana noin kymmenen metriä. Janalle se lähti vaihdilla, mutta samalla vauhdilla säntäsi jäljen yli enkä tiedä minne asti olisi painellut ilman jarruttamista. Eka kulma meni upeasti! Käännös oli suorastaan sotilaallinen. Kepit ilmaisi neljänteen asti ilman mitään ongelmia. Idioottivarmaa työskentelyä. Mutta sitten katosi jälki. Hippa on tullut äitiinsä siinä kuin Jatsi omaansa. Se pyöri aikansa ihmeissään ja sitten jäi viereeni tuumaamaan, että se jälki meni jonnekin. Hävis! Mi...

Monta kertaa ja vauhdilla menikin. Nimittäin lampaat. Itseni sen sijaan nolasin vain kaksi kertaa. Vajaan kymmenen minuutin ajan lauantaina ja suunnilleen saman verran sunnuntaina. Olimme koko orkesteri viikonlopun Kiteellä, jossa Pian tilalla oli ASCA:n paimennuskisat. Yllytyshulluna olin ilmoittanut Hipan sinne jo ajat sitten. Tarkoitus oli treenata kesän mittaan, mutta ei mennyt ihan piirustusten mukaan. Kaksi kuukautta vilahti ilman näköhavaintoa mistään lampaantapaisestakaan, joten herran haltuun vaan ja areenalle. Hippa oli loistava. Tulos jäi puuttumaan kummankin päivän suorituksista, mutta pisteitä typykkä silti sai hienosta työskentelystä ja lauman hallinnasta. Ja mitä minuun ja kepin hallintaan tulee... huohh. Verkonpainona tulen varmasti olemaan tosi pätevä. Ehkä opettelen ohjaamaan, ehkä en. Sinne asti näkemiin ja kuulemiin.

Blogi jää nyt kesälomalle. Koska ainakin tämän kuukauden ajan naputan konetta työn puolesta pitkin päivää, tekstintuottokykyni kokee pahan inflaation iltaan mennessä. Palaan asiaan jos a) tapahtuu jotain järisyttävää b) on pakko avautua aiheesta tai aiheetta c) jostain muusta syystä Hyvää kesää kaikille tasapuolisesti!

Miimin järkkäämä Patchcoat-leiri Kaavilla 27.6. - 1.7. keräsi huikean määrän kasvatteja ja niiden omistajia yhteen. Mukana oli myös muuta aussieporukkaa, mikä oli mahtava juttu. Virallinen yhdistyksen leiri peruttiin vähäisen osanottajamäärän takia, mutta tämä miitinki ei siitä juuri häviölle jäänyt. Kouluttajina olivat Juntot, Samppa haussa ja Tytti tokossa ja tottiksessa. Me kun ei hakua treenata niin joutilaat hetket suunnattiin jälkimetsään. Saavuin tyttöjen kanssa paikalle keskiviikkona ja majoituin päärakennuksen huoneeseen. Mirkalta tuli viesti, että tulisi vasta aamulla. Lähdin iltapalalle ja jätin koirat kämppään teroittaen niiden mieliin, että siellä on sitten pysyttävä kiltisti, ulospäin avautuvasta ovesta huolimatta. Ehdin sentään istahtaa pöytään ruokineni, että ei ne ihan heti livistäneet. Saattoi jopa kolme minuuttia kulua ennen kun ovelta kuului hurjistunutta huutoa ja ovenraavintaa. Iltapalan jälkeen oli tutustumiskierros, saunaa, siideriä ja iltanuotiota eli p...