"Mua puri baarikärpänen mut miksi suremaan, jo kauan sitten lääkkeen löysin siihen puremaan..."

Kyllä tämän blogin nimeksi pitäisi vaihtaa Hannan humpat ja hömpötykset tai jotain sinne päin ja lopettaa viattoman luontokappaleen välikappaleena pitäminen. Jatsilla ei ole tähänkään juttuun muuta osaa kuin talon pystyssä pitäminen ja vahtiminen.

Johanna sai työpaikkansa vakinaistettua ja tietenkin tuommoinen tapaus aiheuttaa välittömiä toimenpiteitä. Sain Minnalta kyydin kaupunkiin ja hän jäi vielä seuraksi siihen asti kunnes Johanna ehti paikalle.

Ilta alkoi tuttuun tyyliin kantapaikka Feveristä. Ihmeteltiin kun ovi ei auennutkaan automaattisesti. Syy löytyi sisältä kun ovimies notkui tiskillä. Hänen ilmeensä oli jotain hämmästyneen ja järkyttyneen välimaastoilla alkaessani ensi töikseni valittaa, että kumma paikka kun ovikin piti itse avata. Tämä alkoi välittömästi klenkata ovelle ja tuskaili mennessään lonkkavikaansa.

Tiskillä kysyttiin, että mitä saisi olla ja sanoin, että Jarkko varmaankin tekee ne vihreät jutut, minulle standardi ja kuskille alkoholiton versio. Tässä vaiheessa Minna kysyi, että "tunnetko sie nää ihmiset hyvinkin?" Ööh... riittävän hyvin?

Kun Johanna säntäsi paikalle, tytöt tekivät vuoronvaihdon ja Minna pääsi kotiin. Kilistettiin Johannan uudelle työpaikalle ja siinä vaiheessa kuulin, että heillä oli myös jaettu työntekijöille vastuualueet. Johanna on nyt Asento- ja suojausvastaava. Kuulostaa hienolta ja kaikille puoliperversseille pikku vinkki; Johannan toimenkuvaan ei kuulu tarrata tiukalla kokovartalo-otteella leikkaavaan kirurgiin pitääkseen hänen leikkausasentonsa korrektina. Mahdollisista roiskeista ja niiltä suojautumiselta taas... noh, unohdetaan koko juttu.

Siinä mietiskeltiin, että on se kumma kun täällä ei ikinä ole ketään tuttuja. Heti tämän perään eräs mies tuli kahden kaverinsa kanssa kysymään, onko pöydässä vapaata ja seuraavaksi sanoi tuntevansa minut. Tyyppi oli Vellu, peruskouluaikaisen parhaan kaverini pikkuveli. Siinäpä vierähti mukavasti aikaa menneitä muistellessa ja tehdessä koostetta viimeiseltä kahdeltakymmeneltä vuodelta. En ole kuulemma muuttunut yhtään niistä ajoista. Nyt herää enää kysymys, olinko silloin todella vanhan näköinen 16-vuotias vai nykyään erittäin nuorekas 37-vuotias? Niin tai näin, kiitän kohteliaisuudesta.

Meidän piti alunperin lähteä vain parille tai korkeintaan muutamalle, mutta kuinkas kävikään. Johanna tunnusti saaneensa kaveriltaan lappusen, joka oikeutti kahden hengen ilmaiseen sisäänpääsyyn Nightiin. Ilmaiseen! Uskon, että jokaisessa meissä asuu pieni Sulo Vilén ja varsinkin ilmaiseksi kannattaa ottaa vaikka matolääkkeet. Minun tanssivarvasta oli kutittanut jo jonkin aikaa siihen malliin, että se vaati ehdottomasti lääkintää ja suunta oli selvä.

Matkalla piipahdettiin Hesessä. Pitää syödä että jaksaa ja juoda että tanssituttaa enemmän. Hampurilaisia ahtaessa ihasteltiin söpöä poikaa, joka ne meille möi ja mietittiin hänen ikäänsä.
"Vois olla jotain kolmenkymmenen", Johanna puntaroi.
"Vois olla hintsusti allekin", oli minun mielipide.
"Nyt jäi kyllä vaivaamaan, että kumminko on."
"Sehän selviää kun meen kysymään", ja aloin nousta tuolista.
"Meinaatko tosissas?"
"No joo joo!"
Odottelin hetken, että poika kiinnitti minuun huomionsa ja katsoi kysyvästi.
"Kuule kun meillä tuon kaverin kanssa tuli semmonen ongelma, että alkaaks siun ikä kakkosella vai kolmosella?"
"Mitäs ite veikkaat?"
"Kun en tiiä, voi olla kiikun kaakun".
"No kakkosella alkaa".
"29?"
"Ehei, 26!"
"Herranpieksut!"
Eihän tuo paljon pieleen mennyt, mutta nyt hävettää. En tyhmyyksissäni älynnyt pahoitella aiheuttamaani häiriötä, mahdollista huonoa käytöstä ja kiitellyt saamaani informaatiota. Jos kyseinen henkilö eksyy tätä lukemaan niin kiitän omasta ja Johannan puolesta hyvästä palvelusta ja mukavasta juttutuokiosta. Jos ryhtyy palvelualalle ja tekee yövuoroa, saa varautua kaikenlaisiin hyypiöihin. Tämän kaverin pomolle voisi vihjaista, että olisi muuten palkankorotuksen paikka.

Ja toispuol jokke! Tavan mukaan vilkaistiin Riversiden puolelle, jossa oli jopa joku esiintyjä. Paikalla leijuva ahdistavanpuoleinen mummoenergia aiheutti välittömän poistumisen alakertaan.
Vahvistavat naamaan ja parketille. Liikkumaanhan sinne mentiin eikä istumaan.

Eräs setäihminen liimautui Johannaan ja höpötti vähän väliä mitä lie, en edes halua tietää. Ikää oli vaikea tarkalleen arvioida, mutta joka tapauksessa sitä oli aivan liikaa. Millä ihmeellä nämä hetkohta jatkosodan jälkeen syntyneet mieshenkilöt saisi tajuamaan, että eivät parikymppisen naisen mielestä ole välttämättä kaikkein viehättävimpiä? Teimme taktisen hajuraon laajentamisen ja tanssiva kansa hoiteli loput. Vihje meni perille.
Eräs seuraan lyöttäytynyt AMK-opiskelijapoika oli huomattavasti mukavampaa seuraa. Harmi vaan kun juttelu oli lähes mahdotonta kovan metelin takia.

Johannan jalkoja alkoi kivistää, mutta sisun voimalla jatkettiin valomerkkiin asti. Hitaille minua pyysi aivan liikaa juonut pikkuinen miehentumppi, mutta olin kohtelias ja lähdin. Sinnikäs tapaus. Eli selkeästi periaatteella "joskus saa ja joskus turpiinsa". En antanut turpiin, mutta en mitään muutakaan.

Kiitos ja näkemiin. Ajelin mersukyydillä kotiin ja maksoin siitä kalliisti. Oli huippukivaa, mutta seuraavalla kerralla varataan huone ja vietetään laatuaikaa mukavasti saunoineen ja aamupaloineen huomattavasti halvemmalla. Kyllä jämpti on niin.