2012
Siitä se lähtee. Mitä kujeita vuosi tuo tullessaan, jää nähtäväksi. Tai minähän tiedän ja pari muutakin, mutta julkaistaan se kunhan systeemit valmistuu.
Tänään oli vaihteeksi kiva valo, tai valoa ylipäätään, joten otin kameran mukaan lenkille.
Keppileikkiin ei noita tarvitse kahdesti houkutella.
Saalistus...
Nappaus...
Ja hävinneen protestointia.
Se on MINUN, usko jo!
Mutta toinen meistä osaa posettaa.
Lonely rider... Mää en jaksa... Lakeutta niin kauas kuin silmä kantaa...
Jatsi ei lääkityksensä takia kipuile selkäänsä, joten meni jäällä siinä missä Hippakin. Jonkin aikaa kuljettuamme jää alkoi moukua. Se ääni on niin inhottava, että Hippakin alkoi vaivaantua.
Jää kantoi kyllä ja seurasin varmuuden vuoksi jonkun isokenkäiseltä vaikuttavan tyypin jalanjälkiä. Suunnittelemani reitti kulki erään salmen läpi ja siellä kaislikko muuttui sen verran luhdaksi, että eipä ollutkaan läpi jäätynyt. Jäljitettäväni oli kääntynyt kannoillaan ja minä perässä.
Yritettiin rantautua toisesta kohdasta. Suomalainenhan menee eksyessään toisen tyhmän perässä vaikka mihin jorpakkoon, mutta edelläkävijälläni taisi olla kumisaappaat. En mennyt perässä rantaan, koska talvipakkasella kuivat varpaat ovat arvossa arvaamattomassa. Samaa reittiä piti mennä takaisin mitä tulinkin.
Koirat kävivät rannassa monta kertaa ja takuulla ihmettelivät, kun minä vaan sitkeästi käännyin takaisin jäälle. Ehkä muutama kymmenen kiloa vaikutti siihen, mutta selitäpäs se heille.
Kotiin tultua Wienin uudenvuoden konsertti oli lopuillaan. Ehdin kuulemaan Tonava kaunoisen ja Radezky-marssin. Vaikka ne on kuultu suunnilleen joka vuosi, on varsinkin jälkimmäinen aina yhtä ihastuttavaa katsella ja kuunnella kun kapellimestari kapelloi toisella kädellä orkesteria ja toisella yleisöä, tai paremminkin sen taputuksen voimakkuutta.
Tänään oli vaihteeksi kiva valo, tai valoa ylipäätään, joten otin kameran mukaan lenkille.
Keppileikkiin ei noita tarvitse kahdesti houkutella.
Saalistus...
Nappaus...
Ja hävinneen protestointia.
Se on MINUN, usko jo!
Mutta toinen meistä osaa posettaa.
Lonely rider... Mää en jaksa... Lakeutta niin kauas kuin silmä kantaa...
Jatsi ei lääkityksensä takia kipuile selkäänsä, joten meni jäällä siinä missä Hippakin. Jonkin aikaa kuljettuamme jää alkoi moukua. Se ääni on niin inhottava, että Hippakin alkoi vaivaantua.
Jää kantoi kyllä ja seurasin varmuuden vuoksi jonkun isokenkäiseltä vaikuttavan tyypin jalanjälkiä. Suunnittelemani reitti kulki erään salmen läpi ja siellä kaislikko muuttui sen verran luhdaksi, että eipä ollutkaan läpi jäätynyt. Jäljitettäväni oli kääntynyt kannoillaan ja minä perässä.
Yritettiin rantautua toisesta kohdasta. Suomalainenhan menee eksyessään toisen tyhmän perässä vaikka mihin jorpakkoon, mutta edelläkävijälläni taisi olla kumisaappaat. En mennyt perässä rantaan, koska talvipakkasella kuivat varpaat ovat arvossa arvaamattomassa. Samaa reittiä piti mennä takaisin mitä tulinkin.
Koirat kävivät rannassa monta kertaa ja takuulla ihmettelivät, kun minä vaan sitkeästi käännyin takaisin jäälle. Ehkä muutama kymmenen kiloa vaikutti siihen, mutta selitäpäs se heille.
Kotiin tultua Wienin uudenvuoden konsertti oli lopuillaan. Ehdin kuulemaan Tonava kaunoisen ja Radezky-marssin. Vaikka ne on kuultu suunnilleen joka vuosi, on varsinkin jälkimmäinen aina yhtä ihastuttavaa katsella ja kuunnella kun kapellimestari kapelloi toisella kädellä orkesteria ja toisella yleisöä, tai paremminkin sen taputuksen voimakkuutta.
Kommentit