Koiria siellä, koiria täällä...
Eilen aamulla soitin Miimille ihan muissa asioissa, mutta lopputuloksena päädyttiin lähtemään heille lenkille. Viia oli kuulemma kysellyt jo monta päivää kunnollista riekkumakaveria, kun mummoista ei aina ole.
Naapurin Remu oli pinkaissut meille tyttöjä moikkaamaan. Sillä on nykyään tapana kadota näkyvistä aina kun vähänkin ovi raottuu. Hyvä puoli asiassa on se, että yleensä tietää mistä sen löytää. Isäntänsä epäilee, että joku naapuri on antanut Remulle turpiin, kun ei antaudu kiinni, mutta minua ja poikia se ei pelkää. Kun kerta oltiin lähdössä, otin Remun kyytiin ja nakattiin se matkalla kotiin.
Roukalahdelle saavuttua pojat jäivät keskenään talonvahdeiksi kun me lähdettiin lenkille ja Hannu oli hiihtämässä.
Voi sitä riemua kun Viia sai Hipan kaveriksi! Jatsikin intoutui riekkumaan kuin mikä tahansa normaali nuori ja terve koira. Ihanaa katseltavaa.
Käytiin Ilmon kodalla kääntymässä eli lenkki ei ollut pitkä, mutta pääasia oli koirien liikuttaminen ja ne todellakin liikkuivat. Laijasta laitaan kuin Ievan polokkaa vetäen.
Eikä koiramaisuus siihen loppunut.
Pois lähdettyä ennen Liperiä osui kohdalle irti juokseva porokoira. Pysäytin auton, että kokeilen jos se antaisi kiinni ja kyllä antoi. Itse asiassa tunki itseään syliin ja oli hyvin ystävällinen. Puhelinnumero pannassa ei ollut käytössä ja kahdessa ensimmäisessä talossa, joissa piipahdin, ei ollut ketään kotona. Kolmannessa talossa tärppäsi, tavallaan. Emäntä soitti tutulleen, joka tiesi kenen koira oli kyseessä ja tämä lähti hakemaan sitä omalle omistajalleen. Me päästiin jatkamaan matkaa.
Suunnaksi Joensuu ja pojille luistimia etsimään. Atelle löytyi Kontista hyvät käytetyt, mutta Kimmolla on niin iso jalka, että sen kokoiset ei näköjään kierrä enää niin nopsaan tahtiin. Uusia en ostanut, joten annoin olla toistaiseksi.
Kun koirat sattuivat olemaan mukana, käytin tilaisuutta hyväksi ja käytin Hippaa Prismassa. Ne liukuovet ovat kamala juttu, kertakaikkiaan! Käytiin Lemmikkikeskuksessa ihastuttamassa ihmisiä ja kuljettiin ovista monta kertaa tottumuksen vuoksi.
Kahden pyhän välissä kun mentiin, ihmisiä oli liikkeellä suunnilleen enemmän kuin laki salli. Sekin hämmästytti pientä maalaistolloa, mutta hyvä vain oli. Tätä lisää niin kyllä se siitä.
Naapurin Remu oli pinkaissut meille tyttöjä moikkaamaan. Sillä on nykyään tapana kadota näkyvistä aina kun vähänkin ovi raottuu. Hyvä puoli asiassa on se, että yleensä tietää mistä sen löytää. Isäntänsä epäilee, että joku naapuri on antanut Remulle turpiin, kun ei antaudu kiinni, mutta minua ja poikia se ei pelkää. Kun kerta oltiin lähdössä, otin Remun kyytiin ja nakattiin se matkalla kotiin.
Roukalahdelle saavuttua pojat jäivät keskenään talonvahdeiksi kun me lähdettiin lenkille ja Hannu oli hiihtämässä.
Voi sitä riemua kun Viia sai Hipan kaveriksi! Jatsikin intoutui riekkumaan kuin mikä tahansa normaali nuori ja terve koira. Ihanaa katseltavaa.
Käytiin Ilmon kodalla kääntymässä eli lenkki ei ollut pitkä, mutta pääasia oli koirien liikuttaminen ja ne todellakin liikkuivat. Laijasta laitaan kuin Ievan polokkaa vetäen.
Eikä koiramaisuus siihen loppunut.
Pois lähdettyä ennen Liperiä osui kohdalle irti juokseva porokoira. Pysäytin auton, että kokeilen jos se antaisi kiinni ja kyllä antoi. Itse asiassa tunki itseään syliin ja oli hyvin ystävällinen. Puhelinnumero pannassa ei ollut käytössä ja kahdessa ensimmäisessä talossa, joissa piipahdin, ei ollut ketään kotona. Kolmannessa talossa tärppäsi, tavallaan. Emäntä soitti tutulleen, joka tiesi kenen koira oli kyseessä ja tämä lähti hakemaan sitä omalle omistajalleen. Me päästiin jatkamaan matkaa.
Suunnaksi Joensuu ja pojille luistimia etsimään. Atelle löytyi Kontista hyvät käytetyt, mutta Kimmolla on niin iso jalka, että sen kokoiset ei näköjään kierrä enää niin nopsaan tahtiin. Uusia en ostanut, joten annoin olla toistaiseksi.
Kun koirat sattuivat olemaan mukana, käytin tilaisuutta hyväksi ja käytin Hippaa Prismassa. Ne liukuovet ovat kamala juttu, kertakaikkiaan! Käytiin Lemmikkikeskuksessa ihastuttamassa ihmisiä ja kuljettiin ovista monta kertaa tottumuksen vuoksi.
Kahden pyhän välissä kun mentiin, ihmisiä oli liikkeellä suunnilleen enemmän kuin laki salli. Sekin hämmästytti pientä maalaistolloa, mutta hyvä vain oli. Tätä lisää niin kyllä se siitä.
Kommentit