Hippasen verran höpinää

Viime perjantaina Satu, Viiru ja Piki kävivät meillä iltakylässä. Samalla tuli puheeksi Hipan sosiaalistaminen vieraisiin ihmisiin ja päätin tuppautua seuraan kun lauantaisin Satu on pienen porukan kanssa kentällä ilmaisutreeneissä. Heidän puuhien jälkeen paikalla olleilla oli sen verran löysää aikaa, että ehtivät syöttää Hipalle herkkuja. Ideana oli se, että Hippa älyää mennä ihmisten luo omin avuin ja rentona, jolloin saa siitä hyvästä nakkia ja muita hyviä syötäviä. Minä käyskentelin ympäristössä enkä puuttunut asioihin. Hyvin meni! Hippa hoksasi pian mistä oli kyse, vaikkakin tiirasi syrjäsilmällä minun sijaintia. Satu vielä haukutti Hippaa lopuksi ihan muuten vaan, jos vaikka joskus osuttaisi jonkun sortin henkilöetsintää harjoittelemaan. Hipalla on niin kantava ääni, että se pitäisi jo periaatteen vuoksi saada hyötykäyttöön. Eilen kävimme poikien kanssa porukkalenkillä niin, että minä kiersin koko lenkin ja pojat käppäilivät pari kilometriä ja kääntyivät kotiin. Hippa on h...

Katsoin tässä päivänä muutamana (loistava ilmaus mistä tahansa, minkä tapahtuma-aikaa ei muista) Kaukasia 30 päivässä -sarjan Armenia-jaksoa. Jälleen pääsi ihmettelemään, että kaikkeen ne ihmiset uskovatkin. Ville Haapasalo vieraili jesidi-uskonnon edustajien luona. Naisia ei päästetty kameran kuvattavaksi ja naisen asema tuli hyvin selväksi muutenkin. Jesidit kuulemma polveutuvat Aatamista, kun taas muut maailman ihmiset polveutuvat Aatamista ja Eevasta. Tämän vuoksi he ovat omasta mielestään puhtaita. Duoda noin... Olisin halunnut kuulla perustelut tuolle väitteelle, mutta sitä ei ohjelmassa tarjottu. Aatamiko jollain Jumalan tai jonkun muun ihmeellä sai alulle ja synnytti ensimmäisen jesidin ennen syntiinlankeemusta? Ja mikäli näin kävi, miten suku jatkui? Kaiken järjen mukaan puhdasverisyys säilyy kun siihen kuulumattomia yksilöitä ei päästetä rikkomaan puhtautta. Aatamin jälkeen jesidiverta on virrannut niin monen naisen kautta, että eivät he tuon periaatteen mukaan kovin puht...

Entinen kollegani Salosen Ami kirjoitti laskiaisen kunniaksi 11.2. Heilissä aiheesta Missä kohtasit elämäsi hernekeiton? Rinnakkain oli Kirkkokadun Teboil ja Lounasravintola Pamilo eli kansankielessä Pamilon baari, josta minulla on kokemusta muidenkin ruokalajien kuin hernerokan syömisestä. Kymmenisen vuotta sitten olin muuan työnhakukurssilla suunnittelemassa, miksi haluaisin isona. Kurssiin kuului työssäoppimisjakso, jonka puolitin kahtia. Olin ensin veljeni yhden miehen yrityksessä tekemässä tarkan valvonnan alla sähköasennuksia ja toisen puoliskon Kotiseutu-uutisissa toimittajaharjoittelijana. Pekan kanssa kiertäessä työkohteissa kävimme Pamilossa syömässä. Siellä tarjotaan tuikitavallista, mutta äärettömän hyvää kotiruokaa semmoisia rekkamiehen annoksia, että takuulla nälkä lähtee. Karunoloisesta ulkoasusta ei arvaisi, mikä aarre sisällä piilee ja lupsakalla huumorintajulla varustettu henkilökunta kruunaa vierailun. Eräänä päivänä tarjolla oli lihapullia ja ensimmäisen kerra...

Reitti Klaukkalaan alkaa olla pikkuhiljaa selvääkin selvempi eikä suunnistus aiheuta liittymäpaniikkia. Tällä kertaa lähdin liikkeelle vasta iltapäivällä ja tulin siihen tulokseen, ettei minua ole luotu kehäkolmoselle klo 18 aikoihin perjantai-iltana. Oli pimeää, vettä tihuutti ja liikenne virtasi paikoin kummallakin puolella melkoista vauhtia. Kuulemma tuntia aiemmin porukkaa oli ollut vielä enemmän liikkeellä, joten tyytyväinenhän tässä pitää olla kun niinkin rauhassa sai ajella. Senja oli järkännyt meille niin paljon hommia lauantaille, että ei joutanut makoilemaan aloillaan. Hän käy Oittaalla sijaitsevalla tallilla kouluttamassa kahta hevosta sekä maasta että selästä käsin ja ratsastaa mikäli mahdollista ilman satulaa. Lähdettiin ensin porukkalenkille niin, että Senja köpötteli Stellalla ja minä kävelin koirien kanssa mukana. Tytöthän osaavat olla hevosten kanssa jahtaamatta ja räyhäämättä, mutta varoa ne eivät osaa. Stella oli melko närkästyneen oloinen kun Jatsi palloili se...

Mietin, että laitanko tuon otsikon kivat lainausmerkkeihin vai en vai laitanko sekä että, mutta olkoot noin. Tosiasiahan on se, että synttärit oli sekä kivat oikeasti että "kivat" sarkastisesti. Sunnuntaina tuli Satu Viirun ja Pikin kanssa porukkalenkille. Olisin huolinut enemmänkin porukkaa, mutta syystä ja toisesta ei ajankohta käynyt. Hippa ja Piki löysivät yhteisen sävelen sekä lenkillä että tuvassa meidän kahvitellessa. Jatsia ahdisti kun Hippaa kiusattiin ja piti sohvalta käsin murmattaa kun ei joka kerta jaksanut mennä väliin. Hippahan se oli, joka Pikiä kiusasi, mutta Jatsi tulkitsee nämä tilanteet aina niin, että Hippa on vaarassa eikä pärjää ilman isosiskoa. Kivaa oli ja koiraväki oli vieraitten jäljiltä melko ryytynyt. Varsinaisena juhlapäivänä eli eilen kävivät vanhemmat ja toivat tullessaan tasapainotyynyn, jonka päällä nytkin keikun. Tekee melko gutaa selälle kun joutuu tekemään töitä istumisensa eteen. Tämmöinen jos olisi ollut töissä niin edes ruumiilline...

Laitetaanpa taas vaihteeksi unifanien huviksi viimeöisiä reissuja. Olimme poikien kanssa tässä tietsikan ääressä ja katselimme Google mapsilla eri paikkoja. Näytin heille sen Phuketin rannan, missä ennen heidän olemassaoloa exän kanssa käytiin. Laitoin Street view -näkymän ja katselimme Karon Beachin lahdella mereltä käsin rantaa ja hotellin sijaintia ynnä muita juttuja. Meri oli peilityyni. Käänsin näkymää ja ruudulle ilmestyi laiva, joka seilasi eikä ollut paikallaan niin kuin tässä systeemissä yleensä. Sanoin, että kappas vaan, tässähän saa nykyään katsella elävää kuvaa. Meri alkoi taas aaltoilla. Sitten näyttö kasvoi reilusti ja kuva muuttui kolmiuloitteiseksi ja edelleen kasvettuaan maisema kietoutui meidän ympärille. Olimme tiiviinä ryhmänä ikään kuin tuolilla istuvina siellä merenlahdella. Klikkasin meitä eteen päin ihan kuin mapsissa tehdään kun halutaan mennä katsomaan jotain tiettyä paikkaa. Vedestä pulpahteli sukeltajien päitä ja niitä piti väistää. Hypeltiin yli kuin...

Positiivisuusintoilijat voivat jättää tämän postauksen lukematta. Tulee nimittäin valitusta aiheesta jos toisestakin. Vaikka pitäisi ajatella myönteisesti ja päästää päänsä sisään pelkkää päivänpaistetta, olen huomannut, että pieni urputus silloin tällöin tekee hyvää. Se joko saa asioita tapahtumaan tai sitten ei, mutta onpahan ainakin päästetty omia höyryjä ulos. Kävin kuluneella viikolla neuvolalääkärillä. Ei, en ole raskaana enkä aio hankkiutuakaan vaan päinvastoin sen asian varmistelun tiimoilta piipahdin. Lääkäri oli venäläistaustainen enkä meinannut ymmärtää hänen puhettaan. Jonkunlaista suomea hän siinä yritti solkottaa, mutta oli rasittavaa hokea mitä häh jatkuvasti kun asian punainen lanka katkeili vähän väliä. Eikä lääkäri myöskään tuntunut olevan kovin tehokkaasti kartalla minun sanomisistani. Kun sitten toisessa huoneessa tutun terveydenhoitajan kanssa juteltiin muista asioista, mainitsin hänelle turhautumisestani. Hän sanoi, etten suinkaan ole ainoa, joka siitä aihee...

Ei ihan tupaan sentään eikä tullut vetenäkään eteiseen kun syksyllä kävi seppä kaputtelemassa piisien ympärille pellitykset. Kovalla sateella ja lumen painon ylitettyä tietty piste eteisen laipion parista oksankohdasta tiputti vettä eikä silloin ollut kellään kivaa. Mutta nyt on kun pysytään kuivana. Sen verran harmia talon rakenteesta on, että lumet on käytävä pudottelemassa alas. Uunin piippu sijaitsee kivasti jiirien risteyksessä, joten se lämmittää kattoa ja lumi lämpiää sen verran vedeksi, että voi saman tien kylmetä jääksi. Sen päältä ei lumi valu itsestään alas, joten talonmies katolle mars. Marko oli meillä ja pyysin ottamaan kuvan, että saan itsekin paremman käsityksen miten korkealla katto on ja miten pieneltä näytän siellä keikkuessani. Talon todellinen korkeus ei näy kuvasta, koska suht korkea kivijalka peittyy lumen taakse. Ei tuolla ilman turvaköyttä voi hillua. Kun lumimassan saa sopivasti liikkeelle, se vie mennessään kuin hyökyaalto. Kerran meni jalat alta ja ...

Virpi aina kyselee Facebookin puolella unipäivityksiä, joten saamansa pitää nyt pitemmän kaavan mukaan. Viime postauksessa kertomani reissun ekana yönä näin unta, että heräsin siitä samasta sängystä missä nukuin. Menin pesemään naamani ja juttelin Jyryn kanssa niitä näitä hänen lojuessaan sohvalla. Puin päälleni että lähden viemään koiria ulos kun huomasin Senjan kammarin avoimesta ovesta telkkarin olevan auki ja siellä Ostos-TV tai joku vastaava mainosti jotain sadomasokistisia vempeleitä. Samalla hetkellä Atte ja Kimmo ilmestyivät olohuoneeseen ja eksyivät surffaillessaan samalle kanavalle. Kiirehdin sanomaan, että nyt äkkiä toista kanavaa kehiin. On se kumma kun tuommoisia mainostetaan parhaaseen katseluaikaan! En sen tarkemmin muista, mutta ne oli ihan järkyttäviä vehkeitä. Lähdin jatkamaan ulosmenoa kun eteisen lattialle kaatui pahvinen rasia, semmoinen pikkutyttöjen käsilaukun näköinen, josta levisi Maoam-karkkeja ja suklaalevyjä. Ajattelin, että äh, pitää äkkiä nuokin kerätä ...

Päätin lähteä heti vuoden vaihtumisen jälkeen Senjan luokse muutamaksi päiväksi kun hän sattui olemaan sairaslomalla ja seuraa vailla. Perjantaina heti aamutuimaan lähdettiin tyttöjen kanssa ajelemaan ja poikettiin Sipoon kautta Sarin ja Sanden luokse hetkeksi höpöttelemään. Jos hengenheimolaisia asuu Kehä III:n tuntumassa niin kyllähän sinne asti voi ajaa heitä tapaamaan. Muutaman kuukauden sisällä on tullut käytyä useamman aussietuttavan luona ihan muuten vaan. Mukavaa, ja meillekin saa tulla käymään vaikka vasiten jos ei muuten tänne päin ole muuta asiaa. Mitään sen ihmeempää ohjelmaa ei ollut, pelkästään pikkuhommia ja oleskelua. Klaukkala on rajusti kasvava alue ja tutkimusretkilläni pääsin ihastelemaan taas uusia taloja. Nykytrendi on edelleen aika kartanomainen. Hienoja katsella, mutta en haluaisi itselleni. Minä tiedän tarkkaan minkälaisen talon rakentaisin - jos semmoinen tilanne taloudellisesti pääsisi tapahtumaan - ja se talo ei ole koolla pilattu. Siinä jutellessa puhe ...

2015. Siitä se taas pyörähti uusi luku esiin. Joulu meni oleskellessa ja harvinaisen stressittömästi menikin. Paitsi että Hippa kunnostautui suklaansyönnissä. Suunnilleen joulukuun puolessa välissä se varasti poikien joulukalenterit (semmoiset Fazerin konvehtikalenterit) ja veti naamaansa loput suklaat. Joulunpyhinä se rosvosi pöydältä lahjaksi saamani minttusuklaalevyn puolikkaan. Suklaa oli 70-prosenttista ja sitä oli puoli levyä jäljellä, olisiko karkeasti arvioiden  noin 50 grammaa. Onpahan nyt testattu, että 21-kiloinen koira voi syödä sen verran tummaa suklaata ja säilyä hengissä. En aio testata enää toista kertaa. Kerran varas, aina varas, joten suklaat tarpeeksi hyvään piiloon. Uudenvuodenaattona oli kaupungissa värien juhlaa. Kaupunki ei tuhlannut varoja ilotulitukseen, vaan sen kustansivat yrittäjät ja raketit lensivät taivaalle iltakuudelta. Samaan aikaan valaistiin Aurora Carealis eli Valoparta oy:n valotaideteokset. Taivas oli paksussa pilvessä ja sumussa, joten ...