Hippasen verran höpinää

Nimittäin kolmas hylätty peräjälkeen sunnuntaina PoKS:in rallyssa. Eikä suinkaan liian vähillä pisteillä, vaan edelleen ohjaajan sääntötuntemuksen eli sen puutteen takia. Keksin taas uuden konstin pilata koularin mahdollisuus ja nyt se koulari olisi tosiaan tullut, mutta mitä tekee hän? Ottaa hihnan irti ennen kehään menoa. Tuomari Taru Leskinen oli kiltti ja arvosteli silti meidän radan, vaikka peli oli jo menetetty. Kaksi kympin miinusta tuli niistä meidän kompastuskivistä eli peruutuksesta (nro 4) ja liikkeestä seiso, jätä koira (nro 13). En uusinut, vaikka huomasin kyllä virheet. Hipalla voisi ihan oikeasti olla kaulassaan kyltti "Kyllä minä nämäKIN tuolla ulkona osaan!" On se kumma, että myös oman seuran halli ahdistaa niin, ettei voi kehänauhojen sisällä tehdä peruutusta ja pysyä seisovilla jaloillaan sillä taidolla, millä nuo jutut muualla tekee. Muita virheitä ei ollutkaan kuin yhden pisteen pudotuksia kolme kappaletta eli teknisesti ottaen rata meni hyvin. ...

Niin sitä vanhakin koira oppii uusia temppuja ja vakaumuksellinen teeskentelijä kahvinjuojaksi kun pakko on. Minähän join lapsena kahvia, tai pikemminkin söin sitä. Maitokahvia pullamössöllä. Harvoin, mutta silloin tällöin. Myöhemmin join kahvia, en kovin mielellään, mutta kun en kehdannut kieltäytyä jos kyläpaikassa tarjottiin. Lomitusuran alkaessa kahvia oli aina joka talossa tarjolla aamulypsyn jälkeen ja muutaman kuukauden sitä jaksoin, kunnes päätin, että nyt riittää. Ei ole niin hyvää, että viitsisin sitä epämääräistä huonoa oloa kuunnella. Siirryin kokonaan teenjuojaksi. Kymmenen vuotta sitten metalliopinnoissa ollessani kokeilin kahvinjuontia uudelleen. Ei sekään kokeilu kovin pitkään kestänyt. Kahvinkeitintä en omista, vaan keitän vanhanajan pannukahvit. Kaikki meillä käyvät ovat kehuneet, miten hyvää se on ja miten harvassa paikassa saa pannukahvia. Tervetuloa käymään vaan, en aio hankkiutua eroon tuosta pienestä, mutta niin hyvää kahvia tuottavasta masiinasta. Nyt on...

Yhdellä on viisikymppinen lähempänä kuin nelikymmen ja toinen on jo teini. Missä aika oikein menee? Miksi niin nopsaan? Kroppa rapistuu ja ähinä lisääntyy, mutta mieli ei onneksi vanhene. Tai liekö tuo aina niin onnikaan. Pidimme tänään Aten kanssa yhteissynttärit. Minulla virallinen päivä oli muutama päivä sitten ja Atella se on vielä muutaman päivän päässä edessä, joten puoliväli sopii juhlintaan. Kimmolla taas on riparin pääsyvaatimukset menossa, joten esikoisen kanssa aloitimme päivän juhlistamisen jumalanpalveluksella Liperin hienossa kirkossa. "Mihin mennään istumaan?" kysyin kun menimme sisälle. "Sie voit mennä ihan mihin vaan", Kimmo tokaisi ja livahti jo paikalle ehtineiden kavereidensa luokse. Jaa. Tyhmempikin olisi tajunnut, että vanhan kalkkisäiteen seuraa ei siinä tilaisuudessa kaivattu. Kirkossakäyntiä ei ole tullut juuri harrastettua muutamaan kymmeneen vuoteen, jos ei lasketa häitä ja hautajaisia ynnä muita erikoistilaisuuksia. Ei se vastenmi...

Onko olemassa rakkautta ensi silmäyksellä? Kyllä on. Itse en ole kokenut moista, mutta osallisena olen parasta aikaa. Kirjoittelin aiemmin työkuvioistani, mutta en vielä silloin aavistanut, mille mallille asiat muljahtavat siviilielämän puolella. Kävi nimittäin niin, että sillä siunaaman hetkellä kun astelin lastauslaiturille tulevan työnäntajani silmien eteen, häneltä lähti jalat alta ja järki päästä. Supliikkimiehenä Ripe alkoi härnätä minua ja sai kiedottua minut samaan hulluuteen. Kumpikin yritti rimpuilla vastaan, mutta mikään ei auttanut. Tuntui kuin olisin ollut pelinappulana maailmankaikkeuden shakkilaudalla, jossa joku minua siirteli mahdollisimman järjettömästi ja nauroi räkäisesti siirtoja tehdessään. Periaatteessa aika haastava tilanne. Voiko suhde toimia kun toinen on pomo ja toinen alainen? Minua hirvitti melkoisesti, mutta alusta lähtien oli selvää, että peli pelataan avoimin kortein. Ripe kertoi muille työntekijöille, jotka ottivat asian vastaan parhaalla mahdollis...

Tehdäänpä pieni comeback tällekin osastolle. Aina on syy ja jos ei syytä niin tekosyy olla tekemättä jotain. Nyt se tekosyy on huonossa hapessa ollut entinen tietokone. Se toimi huonosti pitkän aikaa ja lopulta kieltäytyi käynnistymästä kokonaan. Nykyisessä piisaa tehoa ja toimintakykyä kuin pienessä kylässä, joten päivitys onnistuu ilman hermojen menetystä ja tukan raastamista. Jouluisia kuvia ei tällä kertaa ole (monestakin tekosyystä) julkistaa, joten pelkät sanalliset jouluntoivotukset vähille, mutta sitäkin arvoisammille lukijoille. Lähisuvun perinteinen aattoruokailu oli jälleen seuran ja sapuskoiden suhteen antoisa. Joulupukki oli tänä vuonna sen verran kiireinen, ettemme ehtineen nähdä. Lahjavasun oli vain nakannut kuusen juurelle ja jatkanut matkaa. Minulle sieltä lohkesi vain vähän, mutta sitäkin tarpeellisempia kapistuksia. Sain lautassetin ja prätkäkypärän. Viimeksi mainittu viittaa uuteen harrastukseeni, joka minulla kuulemma keväästä lähtien on. Se kerrottiin minulle...

Johan nyt on markkinat. Viikko sitten JoA:n hallilla järjestetyssä kisassa en enää keksinyt uusia tapoja mokata rataa, joten tyydyin entisiin kikkoihin. Hylly tuli liian myöhäisestä uusimisesta kuten edellisellä kerralla Pieksämäelläkin. Enhän minä sitä sillä hetkellä tietenkään huomannut, mutta asian selvittyä otti raskaasti pattiin. Näin paljon ei ole vielä koiraharrastuksissa harmittanut, mutta tulipa nähtyä sekin päivä. Krista Karhun laatima rata olisi ollut täysin suoritettavissa, mutta vireongelma oli jälleen läsnä. Hippa oli kohtalaisen hyvällä mielellä kun kävin hallissa lämmittelemässä, mutta radan alku meni nukkuessa. Koira ei ole JoA:n hallista ikinä tykännyt, mutta on sietänyt sitä kuitenkin. Ilmeisesti sietäminen on unohtunut kun ei olla pitkilleen käyty siellä. Lisäharmina oli katolta kuistin katolle tippuva vesi, jota Hippis jäi kuuntelemaan liikaa. Voi voi näitä herkkiksiä. Tällä kertaa jopa douppasin itseäni. En suinkaan kuskia tarvinnut, mutta nappasin beetasal...

Joskus aiemmin valitin, miten epäluotettava älypuhelimeni on herätyskellon virkaa toimittaessaan. Se ei soi jos äänet eivät ole päällä ja jos äänet pitää päällä, se rimputtaa minut hereille milloin mistäkin syystä. Kyllästyin mokomaan ja otin Kimmon vanhan peruskapulan herätyskelloksi. Ääntä piisaa ja vibrakin on niin tehokas, että kalistaa melkein molemmat paikat hampaista. Nykyään unten maille meno tapahtuu sen verran varhain, että haluan myös varmistaa oman rauhani ja vaiennan virallisen luurin. Siinä on vain se ongelma, että jos minut pitää saada kiinni jostain syystä, en kuule soittoa. Herätykseen heräämättömyys ei ole suurin ongelmani, koska tähänkin asti isompi probleema on ollut nukahtaminen ja taju kankaalla pysyminen, mutta ihmeitähän tapahtuu. Jos soitto ei soi ja työt odottavat, olisi hyvä olla laite, jolla minut saa ampaisemaan liikkeelle. Niinpä sain idean hankkia herätyskellooni prepaid-liittymän. Kävin lauantaina Prismassa ja lampsin DNA:n liikkeeseen ostamaan liitt...

Pian kuskikurssin jälkeen sain hankittua itselleni työkokeilupaikan. Se meni mielenkiintoisia polkuja pitkin, kuten elämässä joskus tuppaa menemään. Yritin ensin soittaa Matkahuollon logistiikkapuolelle, mutta turhaan. Kyllästyin muutaman yrityksen jälkeen ja muistin, että naapurissahan on kuljetusfirma myös. Kysyin Suonisen Ristolta, että mitenkäs olisi tämmöinen systeemi. Hän pyysi käymään Marjalassa sijaitsevalla terminaalilla, joten sinne sovittiin treffit seuraavaksi päiväksi. Siellähän se isäntä pataroi, mutta kävi ilmi, että he ajavat tavaraa Jyväskylään ja muualle sen verran kauas, että työpäivät venyvät väkisin liian pitkiksi. Ei soveltunut minun tilanteeseen kun kotona on huollettavia. Risto tuumasi, että onhan heillä yhteistyökumppaneita. Kysytäänpä tuolta mieheltä, joka laiturilla astelee. Siellä oli - kuinka ollakaan - toinen Risto eli RR Group oy:n piällysmies. Tämä harvinaisen rento kaveri ei tiennyt koko työkokeilupolitiikasta mitään, ja sen selitettyäni sanoi ett...

Jos viime kerralla tipahdettiin maankamaralle niin nyt voisi painua sen alle. Sen verran monella uudella tavalla mokasin tähän asti helpoimman radan, että hävettää. Selkään sietäisi saada. Viime sunnuntaina Pieksämäellä tuomaroi Minna Hillebrand ja rata näytti kerta kaikkiaan helpommalta kuin laki ja rally-tokon soveliaisuussäännöt sallivat. No, lähdinkö sitten soitellen sotaan kun nollaa tuli jälleen. (Klikkaa kuvaa niin saa selvää kylteistä.) Heti lähdön jälkeen oli hyppy, joka meni sinänsä hyvin, mutta jäi vissiin vähän keulintavaihe päälle kun seuraavalta kyltiltä (koira eteen, peruutukset istumisineen) tuli -1 verran kontrollivirhettä. No, eipä siinä mitään kun seuraavasta eteen päin päästiin varsinaiseen asiaan. Liikkeestä seiso, kierrä koira. Jälleen uusinta kun Hippa ei malttanu jäädä aloilleen kehässä. Ennen kehää hallin pihalla osasi. Nyt pitäisi olla "kyllä se kotona, torilla, parkkihallissa ja Helsinki-Vantaan kiitoradalla osaa, muttei siellä missä pitäisi...

Eilen oli Australianpaimenkoirien rallymestikset Kuopion Viiksi-Areenalla eli ennestään hyvin tutussa paikassa. Edellisen kokeen tuomassa euforiassa viiletin paikalle hädin tuskin kengänpohjat maata hipoen. Rumps. Miinuksia ropisi sekä lusikalla että ämpärillä kipattuna, joten nolla tuli että kolina kävi. Heikki Palosaari oli laatinut mielenkiintoisen radan. Siinä oli neljä erilaista puolenvaihtoa: vasemmalta takaa oikealle, jonka jälkeen heti molemmat vasempaan täyskäännös. Loppupuolella tuli molemmat oikeaan täyskäännös, ja heti perään oikealta jalkojen välistä vasemmalle. Näin ollen noita muutaman askeleen seuraamisia huomiomatta varsinaisia oikealla suoritettavia kylttejä ei ollut lainkaan. Sen sijaan rata sisälsi yhden saksalaisen käännöksen ja yhden tuplasaksalaisen, joissa sai olla tarkkana, että koira käsittää oikein eikä vaihda puolta. Oikealla seuraamattomuus ei suinkaan tehnyt radasta helpompaa, koska nuo edellä luetellut koukerot yhteen summattuna tekivät radasta semm...

Edellisessä postauksessa mainittu kurssi on käyty loppuun ja päättäjäiskakunpala syöty (allekirjoittaneen kohdalla tietenkin pöytäliinan kautta kierrätettynä). Nyt on korttia, passia ja todistusta vino pino. Että osasi eto kouluttautuminen viedä inehmosta puhdin pois! Palasin kotiin pari asiaa kaupungilla hoidettuani ja rojahdin sohvalle. Kroppa ihan tärisi kun toivuin mokomasta koettelemuksesta siinä maatessani. Olisi pitänyt vielä soittaa pari puhelua, mutta - pakko tunnustaa huonoutensa - oli niin rautatangolla polvitaipeisiin lyöty olo, etten saanut piiskattua itseäni siihen. Sillä hetkellä jos vieressä joku olisi sanonut, että otahan nyt itseäsi niskasta kiinni ja ala vaan toimia, niin ydinräjähdys olisi ollut siinä. Olen näinä kolmena viikkona viettänyt sosiaalisempaa elämää kuin kahtena viime vuotena yhteensä. Asia olisi eri, jos porukassa olisi ollut joku energiaa vievä änkyrä, mutta kaikki olivat tosi mukavia, joten siitä ei ollut kiinni. Pakko uskoa, ettei näin tiiviissä...